— Mitä ihmettä te siellä puuhailette, isä Damianus?
— Minä pesen lattiata, vastasi puhuteltu tyynesti.
— No sitä vailla, huudahti lääkäri tyytymätönnä. — Olette toki liian hyvä toimittaaksenne palvelijan tehtäviä, herra Damianus, varsinkin kun tässä talossa on yllin kyllin rahaa, jolla ei ole omistajaa, ja me voimme huomenna saada niin monta lattian pesijää kuin ikinä tahdomme.
— Mutta tänään emme, herra tohtori, ja neiti ei tahdo millään ehdolla enää jäädä tuohon huoneeseen. Te itse määräsitte että hänen pitää nukkua, ja sisar Gonzaga sanoo, ettei hän voi ummistaakaan silmiänsä niin kauan kuin ruumis on viereisessä huoneessa.
— Oikeudenpalvelijain olisi pitänyt kantaa hänet vuoteessansa vanhan neidin kauniiseen asuinhuoneeseen.
— Se lukittiin sinetillä ja samoin kävi tässä kerroksessa olevien vierashuoneidenkin. Neuvoston lähetit olivat kohteliaita ja koettivat myöskin hankkia pesijättäriä, mutta vaimo raukat pelkäävät kovin ruttoa.
— Tuollaiset huhut leviävät rikkaruohon tavoin, huudahti tohtori. — Ei kukaan katso olevansa syypää niiden leviämiseen, mutta ken kykenee tekemään niistä lopun, kun ne kerran ovat olemassa?
— Ette te enkä minä, vastasi pappi. — Neiti piti tuotaman tähän huoneeseen, mutta täällä näytti kovin siivottomalta, ja siksi olen minä täällä puhdistellut. Tästä oli hyötyä sairaalle, ja minulle ei liike ollut haitaksi.
Näin sanoen pappi nousi seisoalleen ja sanoi huomattuaan Marian:
— Te tuotte uuden hoitajattaren. Se on oikein. Minun ei tarvitse kehua sisar Gonzagaa, sillä te tunnette hänet, mutta siitä olen varma, ettei Henriika neiti tule kauan kärsimään häntä läheisyydessään, ja minä puolestani jätän tämän talon heti kun maahanpanijaiset ovat ohitse.