— Aiomme viedä neidin viimeiseen lepoon keskiyöllä, että se voisi tapahtua pahennusta synnyttämättä.
— Hyvä, herra! vastasi pormestari, — ja kuinka käyneekin, niin emme karkota teitä kaupungista. Mutta jos itse haluatte liittyä espanjalaisiin…
Damianus pudisti päätänsä ja keskeytti pormestaria vastaten tyynesti:
— Ei, herra, minä olen syntyisin Utrechtistä ja rukoilen mielelläni
Hollannin vapauden puolesta.
— Kas niin, kas niin! huudahti kaupunginsihteeri.— Nuo olivat oivia sanoja, kunnon sanoja! Kätenne, pater Damianus!
— Tässä sen saatte. Ja jos ette muuta rahoissanne olevaa lauselmaa "Haec libertatis ergo" lauseeksi "Haec religionis ergo", niin en peruuta sanojani.
— Meidän ihanteemme on vapaa maa, jossa jokainen saa pitää uskonsa, — myöskin te ja teidän uskolaisenne, sanoi pormestari. — Tohtori Bontius on kertonut minulle teistä, te kunnon mies! Te olette kiitettävällä tavalla pitänyt huolta vainajasta. Toimittakaa maahanpanijaiset kirkkonne tavan mukaan, me olemme tulleet järjestämään maallisen tavaran, jonka hän jättää jälkeensä. Ehkäpä tämä lipas sisältää testamentin.
— Ei, herra, vastasi pappi. — Kun hän sairastui, niin hän minun läsnäollessani mursi tuon asiakirjan sinetin, ja aina kun hän tunsi olevansa vahvempi, lisäsi hän siihen muutaman sanan. Tuntia ennen loppuansa hän lähetti kutsumaan herra notariota, mutta kun hän saapui, oli neiti jo kuollut. Minä en ole voinut yhtä mittaa olla ruumiin ääressä, ja siksi panin paperin liinavaatekaappiin. Tässä on avain.
Pian löytyikin tuo sinetitön testamentti. Pormestari avasi sen tyynesti, ja hänen sitä ääneen lukiessaan katsoivat notario ja kaupunginsihteeri siihen hänen olkansa takaa.
Erityiset kirkot ja luostarit, joissa neidille piti luettaman sielumessuja, sekä hänen lähimmät sukulaisensa saivat jakaa omaisuuden. Belotti'lle ja Deniselle oli määrätty pienet rahasummat.