— Sinä näytät kovin kurjalta, lapsukaiseni; tulepa nyt nukkumaan. Tunnin uni virkistää sinua enemmän kuin kolme ateriaa. Olethan valvonut koko yön, ja sinun iälläsi se kyllä tuntuu jälkeenpäin. Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta olen pannut verhot akkunain eteen ja valmistanut vuoteesi. Ole nyt järkevä ja tule nukkumaan.
Näin sanoen hän tarttui Marian käteen ja veti hänet mukaansa. Maria ei pannut vastaan, ja vaikka hänen silmänsä kyyneltyivätkin hänen jäätyään yksin, valtasi uni hänet kumminkin pian.
Pukeuduttuaan uudelleen hän läksi puolipäivän aikaan kapteenin asuntoon. Hänen sydämensä oli raskas, ja hän sääli itseänsä ja kohtaloansa. Eeva Pietarintytär, kapteenin leski, hiljainen, vaatimaton vaimo, jota Maria tuskin tunsi ulkonäöltä, ei tullut näkyville. Hän itki yksin huoneessansa. Mutta Maria tapasi talossa taiteilija Vilhelmin lohduttamassa ystävä vainajan poikaa, jonka lupasi ottaa luoksensa, tehdäksensä hänestä aimo soittoniekan.
Maria käski pyytää leskeä seuraavana päivänä päästämään hänet· luoksensa ja läksi sitten pois taiteilijan seurassa. Kaduilla seisoi kaikkialla ryhmissä porvareita, kisällejä ja naisia, jotka keskustelivat siitä mitä oli tapahtunut sekä odotettavissa olevista kovista ajoista. Maria kertoi nyt Vilhelmille, kuka tuo kaatunut kastilialainen oli ollut ja että Henriika halusi puhella taiteilijan kanssa niin pian kuin mahdollista; mutta hänen täytyi usein keskeyttää kertomuksensa, sillä väliin kulki heidän ohitsensa joukko vapaaehtoisia tai porvarivartioston jäseniä, jotka olivat matkalla torneihin ja muureille vahteja vaihettamaan, väliin sulkivat tykkivaunut heiltä tien. Tulevat jännittävät tapahtumatko lienevät kiihottaneet taiteilijaa vaiko rummunpärrytys ja torventoitotukset, — sillä tuon tuostakin hän tarttui otsaansa ja Marian täytyi pyytää häntä hiljentämään kulkuansa. Hänen äänessäänkin oli jotakin outoa, hillittyä, kun hän Marian kysymysten johdosta kertoi espanjalaisten tulleen vesitse Amstelia, Drechtiä ja Brasemjärveä pitkin Reinille ja nousseen maalle Leiderdorpin luona.
Häntä keskeytti ratsain tuleva airut, joka kantoi prinssin värejä ja jonka jälkeen juoksi lapsia sekä myös riensi aikuisiakin, ehtiäkseen raatihuoneelle yhtaikaa hänen kanssansa; mutta kun joukko oli ehtinyt ohitse, alkoi Maria tehdä seuralaisellensa kysymyksiä, toisen toisensa jälkeen. Sotamelu, kaukaa kuuluvat laukaukset, kirjavat sotilaspuvut, joita näkyi kaikkialla tavallisten tummempien porvaripukujen sijasta, kiihottivat kovin Mariankin mieltä, eikä se, mitä Vilhelmi kertoi, ollut juuri omansa häntä rauhoittamaan. Espanjalaisten pääjoukko oli matkalla Haagiin. Leidenin piirittäminen oli alkanut, mutta se tuskin onnistuisi, sillä englantilaiset apujoukot, joiden piti puolustaa Valkenburgin lujaa linnoitusta, Alfenin kylää ja Goudan sulkua olivat varsin luotettavia. Vilhelmi oli omin silmin nähnyt englantilaiset soturit sekä heidän överstinsä Chesterin ja kapteeninsa Gensfortin, ja hän kehuskeli heidän muhkeita asepukujansa ja komeata ryhtiänsä.
Asuntonsa edustalla aikoi Maria lausua jäähyväiset taiteilijalle, mutta tämä pyysi hartaasti päästä heti neidin puheille ja tahtoi tuskin ottaa uskoaksensa, että hänen täytyisi malttaa mielensä siksi kunnes lääkäri olisi antanut suostumuksensa.
Aterioidessa kertoi Adrian, joka puheli varsin vapaasti, kun isä ei ollut pöydässä, kaikenmoisesta mitä oli nähnyt tai kuullut koulussa ja kadulla, ja äidin vilkkaat kysymykset lisäsivät myöskin suuresti hänen puheenhaluansa.
Marian mieli oli ylen kiihtynyt. Vapaudenasia, jonka uhriksi rakkaimmat hänen omaisistansa olivat joutuneet, täytti hänen mielensä hehkuvalla innostuksella, ja viha maansortajia kohtaan raivosi kiihkeästi hänen povessansa. Tuo hento, neitseellinen nainen, joka tavallisissa oloissa ei edes olisi voinut ilmaista tunteitansa äänekkäin tai tarmokkain sanoin, olisi nyt vaikkapa kiiruhtanut valleille vastustamaan vihollista miesten kanssa yhdessä — kuten haarlemilainen Kenau Hasselaer.
Tuon hänen omaistensa puolustaman asian herättämä into saattoi hänet unohtamaan loukatun ylpeytensä ja kaiken muun, mikä vielä hetki sitten oli ahdistanut hänen mieltänsä. Uutta elämänhalua hän tunsi mennessään nyt Henriikan tykö, ja illan tultua istuutui hän lampun ääreen kirjoittamaan äidillensä, sillä se oli jäänyt häneltä tekemättä sairaan tultua taloon, ja varsin pian voi yhteys Delftin kanssa olla lopussa.
Kun hän saatuaan kirjeen valmiiksi luki sen, oli hän tyytyväinen siihen ja itseensä, sillä siinä ilmeni luja luottamus oikean asian voittoon, ja selvästi ja luontevasti se todisti, että hän oli valmis ilomielin kestämään pahintakin.