"Kuuletko, vaimo?
"Sano se miehellesikin, ja joll'ette kunnioita Kleaa niinkuin jumalatarta ja joll'ette aseta kättänne hänen jalkansa alle, niin teidän täytyy — mutta minä en tahdo toivoa teille mitään pahaa, sillä eihän teillä entisestäänkään ole juuri liiaksi hyvää."
Hänen näin sanoessaan ovenvartijan vaimo astui arasti lääkärin ja kipeän lapsen luo, pyyhkäsi hiukan otsaltaan epäjärjestyksessä olevaa tukkaansa, pani laihat käsivartensa ristiin selkänsä taakse, katsoi kaula pitkälle kuroitettuna poikaansa, katseli äänettömänä ja hämmästyneenä kosteita vaatteita ja kysyi sitten epäillen:
"Ovatko pahat henget jo lähteneet lapsesta?"
"Kyllä niin," lääkäri vastasi, "tuo Klea on ne loihtumalla karkoittanut ja minä olen häntä auttanut, nyt sinä sen tiedät."
"Sittenhän saanen lähteä täältä? Minun täytyy laasta etupiha."
Kun hän oli saanut myöntävän viittauksen Klealta ja lähtenyt pois, lääkäri sanoi:
"Kuinka monen pahan daimonin yhteydessä me sentään olemme ja kuinka harvan hyvän! Ihmiset uskovatkin paljoa mieluummin ja helpommin vahingollisia kuin ystävällisiä ja avuliaita henkiä, sillä kun heille käy huonosti, ja siihen he itse kuitenkin tavallisesti ovat syypäät, niin on heistä lohduttavaa ja se tyydyttää heidän turhamielisyyttään, jos saattavat siitä syyttää pahoja henkiä; mutta jos heille käy hyvin, jos onni on heille suotuisa tahi jos vaikea tehtävä heille onnistuu, silloin he luonnollisesti tahtovat kiittää itseään, omaa taitoaan, suurta kokemustaan ja nauravat pahan päiväisesti sille, joka heille huomauttaa, missä kiitollisuuden velassa he ovat avuliaille daimoneille. Minä puolestani liittäydyn enemmän hyviin kuin pahoihin henkiin ja sinä, tyttöseni, varmaankin olet paraimpia.
"Joka neljännestunnin kuluttua sinun pitää muuttaa kääreitä, ja sillä välin mennä ulos virkistämään rintaasi raittiilla ilmalla, sillä sinun poskesi ovat kalpeat. Puolenpäivän aikaan mene huoneesesi ja koeta nukkua. Missään asiassa ei saa mennä liian pitkälle ja sinun täytyy totella minua!"
Klea nyykäytti lääkärille ystävällisesti niin kuin tytär, Imhotep silitti kädellään hänen tukkaansa ja läksi pois; Klea jäi yksin sairaan lapsen luo tukehuttavan kuumaan huoneesen, joka kävi yhä kuumemmaksi, muutti kääreitä ja iloitsi nähdessään pojan hengityksen käyvän yhä kepeämmäksi ja vähemmin korisevan.