Sillä välin väsymys hänet valtasi ja hän ummisti hetkeksi silmänsä, ja tämä puolinainen valvominen, joka oli unelmia täynnä ja joka ainoastaan sen kautta keskeytyi, että hän kepeästi ja mielellään hoiti velvollisuuttaan, tämä kaikkien jäsenten jännityksen kiihoittaminen tuntui omituisen suloiselta, jonka hän myöskin itse tiesi.
Hän tunsi tässä olevansa oikealla paikallaan; lääkärin ystävälliset sanat olivat hänestä tuntuneet hyvältä ja huolehdittuaan rakkaan olennon tähden, hänessä vihdoinkin heräsi pätevä toivo sen parantumisesta.
Ja yön kuluessa oli hän jyrkästi päättänyt selittää ylimmäiselle papille, ett'eivät he saattaneet ruveta Osiriin paarien ääressä valittavien kaksoissisarien toimeen, vaan että hän mieluummin tahtoi koettaa Aleksandriassa, jossa sekä sokeilla että rammoilla oli työtä, ansaita kättensä työllä leivän itselleen ja Irenelle — sillä sitä ei hän tullut ajatelleeksikaan, että tämäkin toden teolla saattaisi jotakin toimittaa.
Tämäkin toimeentulon toivo, joka vielä eilen oli häntä kauhistuttanut, alkoi aivan ystävällisesti houkutella häntä luokseen, sillä sen kautta hän saattoi itsenäisesti koettaa sitä suurta toiminta-voimaa, joka hänessä oli.
Silloin tällöin Roomalaisen, Publius Scipion kuva esiintyi hänen sydämeensä ja joka kerran kun se tapahtui, hän punastui aivan otsaan asti.
Mutta tänään hän muisteli rauhansa häiritsijää toisin tuntein kuin eilen, sillä eilen hän oli häveten tuntenut Publiuksen voittaneen hänet, mutta tänään Klea iloitsi mielessään siitä, että hän eilen iltapuolella juhlakulussa voittaen oli välttänyt Publiuksen katseita ja kääntänyt vihaisena hänelle selkänsä, kun tämä uskalsi lähestyä häntä.
Oli hyvä, että niin oli käynyt, sillä kuinka tuo ylpeä mies vielä kerran saattaisi nöyrtyä!
"Ohitse, ohitse! Kaikki on ohitse!" hän jupisi itsekseen ja hänen silmillensä ja otsalleen, joilla hymy siihen saakka oli vilkkunut, laskeutuivat taas samat ankarat juonteet, jotka eilen olivat karkoittaneet Roomalaisen ja häntä hämmästyttäneet.
Mutta kohta lauhtui hänen kasvojensa piirteitten ankaruus, sillä hän näki edessään totisen nuorukaisen rukoilevan katseen, hänen mieleensä juohtui kuinka ylin määrin erakko oli häntä ylistänyt, ja kun hänen silmänsä sen jälkeen jälleen ummistuivat hänen näitä ajatellessaan ja uni vähäksi aikaa valtasi hänet, niin hän oli unissaan näkevinään Corneeliolaisen, joka vakavin askelin lähestyi häntä, otti hänet niinkuin lapsen käsivarsilleen, tarttui hänen vastusteleviin käsiinsä, pusersi niitä yhteen raa'asti ja väkivaltaisesti ja heitti hänet Niilin rannalle kiinnitettyyn veneesen.
Kaikin voimin hän ponnisteli tätä väkivaltaa vastaan, huusi ääneensä kiukusta ja heräsi omaan ääneensä.