"Onko kukaan teistä kohdannut ylhäisen rouvan tahi epistolografin vaunuja?"
"Minä!" muudan temppelin ajureista huudahti, joka härkävaljakollaan joka päivä kävi Memphiissä sieltä ruokavaroja ja muita tarpeellisia kaluja noutamassa.
"Puhu!" Ylimmäinen pappi käski.
"Minä olen," mies vastasi, "nähnyt Euleus herran kimot, jotka hyvin tunnen viinimäen luona Kokemin kohdalla. Ne vetivät suljettuja kuomuvaunuja, joissa paitse häntä itseään muudan nainen istui."
"Oliko se Irene?" Asklepiodor kysyi.
"En minä tiedä," ajuri vastasi, "sillä minä en saattanut nähdä ketään vaunussa istujista, mutta minä kuulin eunukin äänen ja sitten naisen nauravan. Nauru helähti niin iloisesti, että minunkin täytyi myhähtää, niin tarttuvasti se minuun vaikutti."
Kun Klea kuullessaan nämä sanat oli kuulevinaan Irenen hilpeän naurun, jota hän tänään ensi kerran mieli pahalla muisteli, ylimmäinen pappi huusi;
"Itäisen portin vartia, tulivatko ja menivätkö epistolografi ja ylhäinen nainen yhdessä temppelistämme?"
"Eivät," kuului vastaukseksi. "Nainen tuli puolta tuntia myöhemmin kuin eunukki ja lähti temppelistä yksin paljoa myöhemmin kuin hän."
"Eikö Irene mennyt sinun portistasi, eikö hän ole saattanut mennä siitä? Niin kysyn sinulta Jumalan nimessä!"