"Ehkä se on mahdollista, pyhä isä," portinvartia huolestuneena vastasi, "minun lapseni on sairas ja häntä hoitaakseni olen monta kertaa käynyt huoneessamme, mutta aina vaan vähäksi aikaa; portti on auki: ja onhan Memphiissä nyt rauha."
"Sinä olet menetellyt väärin," Asklepiodor ankarasti vastasi, "mutta koska olet puhunut totta, niin saat jäädä rankaistuksetta.
"Me tiedämme kylliksi. Te portinvartiat kuulkaa nyt minua. Kaikki temppelin portit ovat huolellisesti suljettavat, ei kukaan toivioretkeläinenkään eikä kukaan Memphiin ylimyksistä, olkoonpa vaikka kuinka korkeasukuinen, saa tulla eikä mennä portista minun erityisettä luvattani. Olkaa valppaita, ikään kuin hyökkäys olisi odotettavissa ja nyt menköön kukin työhönsä."
Kokous hajosi.
He lähtivät mikä minnekin.
Klea ei huomannut että useat paheksuen katselivat häntä, ikään kuin hänen olisi ollut vastattava sisarensa käytöksestä, tahi myöskin sääliväisesti, hän ei myöskään huomannut kaksoissisaruksia, joiden sijaan hänen itsensä ja Irenen piti tulla, ja hyvien vanhentuneitten tyttöjen kävi sääliksi, joiden piti valittaa niin paljon, vaikk'eivät mitään sukua tunteneet, niin että he kärsimättömästi ja innokkaasti käyttivät jokaista tilaisuutta tunteitaan ilmaistakseen kun he kerrankin tunsivat todellista sääliä.
Mutta nämä sääliväiset olennot eivät uskaltaneet puhutella häntä, eivätkä muutkaan temppelin asukkaat, jotka lähestyivät Kleaa, häneltä kyselläkseen tahi häntä surkutellakseen, niin synkkä, niin kauhea totisuus loisti hänen maahan luoduista silmistään.
Vihdoinkin oli hän yksin avarassa pihassa.
Hänen sydämmensä sykki tavallista nopeammin ja hänen sielussaan liikkui jotain tärkeätä.
Se hänestä näytti varmalta: Euleus, hänen isänsä ilkeä verivihollinen saattoi nyt perin pohjin hävinneen miehen lapsenkin turmioon, ja hänen sitä tietämättä ylimmäinen pappi oli samaa mieltä.