Klea ei suinkaan aikonut sallia, että tämä saisi tapahtua hänen itseään suojelematta ja sekin kävi hänelle yhä selvemmäksi että hänen tuli vitkastelematta toimia.
Ensiksi hän tahtoi kysyä neuvoa Serapion ystävältään, mutta kun hän lähestyi hänen kammiotaan, vaskilevy kajahteli, joka kutsui pappeja jumalan palvelukseen ja kehoitti häntä velvollisuuttaan täyttämään, vettä ammentamaan.
Ehdottomasti ja kumminkin ajatellen ainoastaan Irenen pelastusta, hän toimitti sen mitä hän joka päivä tämän kuminan johdosta oli tottunut toimittamaan: hän meni asuntoonsa noutamaan jumalan kultaisia ruukkuja.
Kun hän astui autioon huoneesensa niin hänen kissansa juoksi hilpeästi hyppien häntä vastaan, koukisti selkäänsä, hykersi pyöreätä päätään hänen jalkojansa vastaan ja ojensi kauneilla mustilla karvoilla koristetun häntänsä suoraan ilmaan, joten sillä ainoastaan iloitessaan oli tapana tehdä.
Klea tahtoi silitellä notkeata eläintä, mutta se hypähti hänen luotaan pois ja katseli häntä arasti ja niin kuin hänestä näytti, vihaisesti viheriöillä silmillään ja peräytyi nurkkaan Irenen vuoteen viereen.
"Se on erehtynyt," Klea ajatteli, "kissastakin Irene tuntuu miellyttävämmältä kuin minä, ja tämä Irene, tämä Irene."
Hän valitti ääneensä näin ajatellessaan ja tahtoi keksiäkseen uusia keinoja ja neuvoja, jotka hänen kumminkin järjettöminä ja sopimattomina täytyi hyljätä, heittäytyi vuoteelleen, mutta vuoteella oli pieni paita, jota hän oli alkanut ommella pikku Philolle, ja silloin hän taas ensi kerran muisti sairasta lasta ja sitten velvollisuuttaan, veden ammentamista.
Vitkastelematta hän tarttui ruukkuihin ja mennessään temppelin kaivolle, hänen täytyi ajatella viimeistä neuvoa, minkä hänen isänsä, kun hän kerran sai käydä häntä vankihuoneessa tervehtimässä, oli hänelle antanut mukaan matkalle.
Hänen mieleensä juohtui silloin ainoastaan yksityisiä paikkoja tästä viimeisestä varoittavasta puheesta, eikä hän kuitenkaan ollut unhoittanut sanaakaan siitä; se ollut tällainen:
"Näyttänee ehkä siltä, että olen saanut jumalilta huonon palkan siitä, että olen toiminut sen mukaan, minkä pidän oikeana ja kunnollisena, mutta näyttää ainoastaan siltä, ja niin kauvan kun minä saatan elää sopusoinnussa ikuisia lakia noudattavan luonnon kanssa, ei kukaan saata olla oikeutettu minua surkuttelemaan. Erittäinkin ei sielun rauha minua ole jättävä, niin kauvan kun minä noudatan Zenon ja Khrysippoksen oppia, enkä asetu oman sisällisen olentoni perus-ehtoja vastaan. Tämän luvallisuuden saattaa jokainen, saatat sinäkin, vaikka olet nainen, säilyttää, jos aina teet sen, minkä olet oikeaksi katsonut, ja täytät sen, minkä olet velvollisuudeksesi ottanut. Itse jumaluuskin todistaa tämän opin totuuden, antaessaan sille, joka sitä noudattaa, tuon tunnon rauhan, joka varmaankin on sille otollinen, koska se on ainoa sielun tila, johon se ei näytä vaikuttavan estäväisesti eikä yllyttäväisesti; sitä vastoin ei kukaan, joka erkanee hyveen ja sen tyttären ankaran velvollisuuden täytännön tieltä, koskaan saavuta rauhaa, ja tuntee haikealla mielin tyytymättömän ja vihollisen voiman kovasti ahdistavan sieluaan. Joka pysyy tyynellä mielin, se ei onnettomuudessakaan ole onneton, ja kiitollisena se oppii joka elämän tilassa olemaan tyytyväinen, jo senkin tähden että hänessä vallitsee ihanin, hänen olentonsa jaloimman osan kanssa paraiten sopusoinnussa oleva tunne — minä tarkoitan oikean ja hyvän tunnetta. Elä siis, lapseni, oikeuden ja velvollisuuden mukaan tarkoitusperää kysymättä, ajattelematta, saattaako sinun tekosi tuottaa sinulle huvia vai mielipahaa, pelkäämättä ihmisten tuomiota ja jumalien kateutta, ja sinä saat säilyttää itsessäsi sielun rauhan, joka eroittaa viisaan ymmärtämättömästä, ja sinä saatat olla onnellinen vastoinkäymisessäkin, sillä ainoa todellinen pahe on pahan valta, se on luonnottoman järjettömyyden valta meissä; ainoa todellinen onni on hyveen omistamisessa, mutta tätä voi ainoastaan se kutsua omakseen, jolla tämä on kokonaan ja joka ei vähääkään riko sitä vastaan, sillä ei hyvässä eikä pahassa ole eri asteita ja pieninkin toimi velvollisuutta, oikeutta ja totuutta vastaan ja jopa sitäkin pahaa vastaan, jota ei mikään laki rankaise, on hyvän vastakohtana.