"Usein jo on tuhmuuteni minua harmittanut, mutta niin tuhma, niin jumalattoman tuhma kuin tänään en vielä koskaan ole tuntenut olevani. Kun minä koetan ajatella, niin tuntuu siltä, kuin tämä raskas laatikko olisi naulattu minun pääni eteen. Onko sinun mieleesi juohtunut joku neuvo? Minä en ole keksinyt niin mitään, en ainoatakaan, jota ei suurimman aasin tarvitsisi hävetä!"
"Sinä siis tiedät kaikki?" Klea kysyi, "myöskin sen, että isän vihollinen Euleus luultavasti on viekoitellut lapsi parkaa seuraamaan itseään?"
"Niin, niin!" Serapion huusi. "Missä vaan konnan työ tapahtuu, siinä hänen täytyy olla osallisena, samoin kuin jauhon leivän leivonnassa! Se on minulle uutta, että hän tällä kertaa on antautunut Euergeteen välikappaleeksi. Vanha Philamon on kertonut minulle kaikki. Juuri äsken palasi sanansaattajakin Memphiistä ja toi papyruskyhäelmän, jolle kurja tahrustelija oli kirjoittanut Philometorin nimessä, ett'ei hovissa tiedetä mitään Irenestä, vaan ollaan suuresti pahoillaan, ett'ei Asklepiodor pelkää niin viekkaasti vehkeillä kuningasta vastaan. He eivät siis laisinkaan aikoneet antaa vapaehtoisesti lastamme pois."
"Minä siis teen sen, mikä on minun velvollisuuteni," Klea sanoi vakavasti. "Minä menen Memphiisen noutamaan sisartani."
Erakko tuijotti kauhistuneena tyttöön ja huusi:
"Sehän on mielettömyyttä, hulluutta, itsensämurhaamista! Tahdotko sinä yhden uhrin asemesta heittää kaksi heidän kitaansa?"
"Minä kyllä taidan suojella itseäni, ja minä aion pyytää Kleopatralta apua Irenen asiassa. Hän on nainen ja hän on mahtava, eikä hän saata kärsiä…"
"Mitä maailmassa on, jota hän ei saattaisi kärsiä, kun siitä vaan on hänelle etua ja huvia? Ken tietää, kuinka hauskojakin seikkoja Euergetes on hänelle tytöstämme luvannut?! Ei, Serapiin nimessä, ei, Kleopatra ei sinua ole auttava; mutta — se olisi jotain — ompa eräs, joka varmaankin saattaa. Roomalaisen Publius Scipion puoleen on kääntyminen, ja hänen luokseen helposti saattaisi päästä."
"Häneltä," Klea punehtuen sanoi, "en minä tahdo hyvää enkä pahaa, minä en häntä tunne, enkä tahdo häntä tuntea."
"Mutta lapsi kulta," erakko keskeytti häntä totisena ja nuhdellen. "Onko sinun ylpeytesi siis niin paljon voimakkaampi kuin rakkautesi, velvollisuutesi ja huolenpitosi? Mitä, kaikkien jumalien nimessä, Publius on sinulle tehnyt, koska sinä vältät häntä huolellisemmin, kuin jos hänessä olisi rohtuma? Kaikella on määränsä, ja nyt, vaikka miten kävisi, täytyy kuitenkin tehdä niin, sillä nyt ei ole aikaa sokeana siekailla, kun molemmin silmin näkee, mitä tapahtuu: Roomalainen on vallannut sydämesi ja se vetää sinua hänen luokseen, mutta sinä olet kunnon tyttö, ja pysyäksesi sinä, vältät sinä häntä, sillä sinä epäilet itseäsi, etkä tiedä, mitä silloin voisi tapahtua, jos hän sanoisi sinulle, että Eroksen nuoli on sattunut häneenkin.