"Vaalene ja punastu vaan ja katso minuun, niin kuin olisin vihollisesi ja lörpöttelisin joutavia. Paljon kummallista olen nähnyt, mutta ennen sinua en ketään, joka pelkästä urhoollisuudesta on tullut pelkuriksi ja sitä paitse ei pelkurimaisuus sovi kellekään tuntemalleni naiselle huonommin kuin päättävälle Klealleni.
"Matka, joka sinun on tehtävä, on vaikea, mutta, pue rintasi haarniskaan ja rohkaise mieltäsi huoleti astuaksesi Roomalaisen luo, joka on kunnon nuorukainen. Varmaankin pyytäminen käy sinulle vaikeaksi, mutta etkö sinä uskalla astua muutamaa askelta otaistakin tietä myöten? Lapsi parkamme on perikadon partaalla! Joll'et oikeita sanoja käyttäen tule ajoissa sen ainoan luo, joka tässä vielä saattaa auttaa, niin hänet upotetaan mustaan suohon, johon hän on hukkuva sen tähden, että hänen rohkea sisarensa on peljännyt omasta puolestaan."
Klea oli erakon viime sanoja puhuessa luonut silmänsä maahan ja katsoi synkkänä ja ääneti maahan ja sanoi viimeinkin vapisevin huulin ja niin kovalla äänellä, kuin hän olisi lausunut oman tuomionsa:
"Minä pyydän siis Roomalaiselta apua, mutta kuinka minä saatan päästä hänen puheilleen?"
"Nyt on Kleani taas kokonaan isänsä tytär," Serapion vastasi ja ojensi hänelle kammionsa ikkunasta molemmat kätensä ja jatkoi sitten:
"Minä saatan ainakin joinkin määrin tasoittaa vaikeata tietäsi. Tunnethan minun veljeni Glaukuksen, joka on palatsin turvajoukkojen päällikkö. Minä annan sinulle muutamia suositussanoja hänelle annettaviksi ja, helpoittaakseni tehtävääsi, myöskin pienen kirjeen Publius Scipiolle, joka on sisältävä kaiken mikä kuuluu asiaan. Jos Corneliolainen tahtoo puhutella sinua itseäsi, niin mene hänen luokseen ja luota häneen, mutta kumminkin enemmän itseesi.
"Mene nyt ja, kun vielä kerran olet täyttänyt ruukut, niin palaa minun luokseni noutamaan kirjeitä. Mitä aikaisemmin sinä saatat mennä, sitä parempi, sillä olisi hyvä, jos erämaan tie, jolla pimeässä on yltä kyllin vaarallisia kuljeksijoita, ennen yön tuloa olisi selkäsi takana. Sisareni Leukipan luona, joka asuu lähellä tullihuonetta suuren sataman varrella, näyttäessäsi tätä sormusta kohdellaan sinua ystävällisesti ja saat majapaikan itsellesi ja, jos taivahiset sinua auttavat, myöskin Irenelle."
"Minä kiitän sinua, isä," Klea sanoi, eikä muuta mitään, sitten hän lähti reippain askelin hänen luotaan.
Serapion katsoi ensiksi hellästi hänen jälkeensä; otti sitten kaksi vahalla päällytettyä puutaulua laatikostaan ja piirsi metallipuikolla toiselle lyhyen kirjeen veljelleen, toiselle pitemmän Roomalaiselle, jonka sisältö oli seuraava:
"Serapion, Serapiin erakko, Roomalaiselle, Publius Cornelius Scipio
Nasicalle.