"Serapion tervehtii Publius Scipiota ja ilmoittaa hänelle, että ruukunkantajatar Klean nuorempi sisar Irene on kadonnut tästä temppelistä ja vieläpä, niinkuin luullaan, meille molemmille tutun epistolografi Euleuksen viekkauden kautta, joka näyttää toimivan kuningas Ptolemaios Euergeteen asioissa. Koeta saada selville missä Irene on. Pelasta hänet, jos voit, hänen ryöstäjiensä käsistä ja saata hänet Memphiisen sisareni Leukipan huostaan, joka on tullihuoneessa asuvan satamapäällikön Hipparkoksen puoliso. Serapio suojelkoon sinua ja tehtävääsi."
Kun Klea palasi erakon luo, niin tämä oli juuri päättänyt kirjeensä.
Tyttö kätki ne vaatteuksensa poimuihin, sanoi ystävälleen jäähyväiset ja pysyi totisena ja tyynenä. Serapionin kostein silmin silitellessä hänen tukkaansa, lukiessaan hänelle onnentoivotuksia ja viimeksi ripustaessaan hänen kaulaansa onneatuottavan amuletin, jota hänen äitinsä oli kantanut — se oli vuorikristalli-pala, johon oli suojeleva kirjoitus.
Viipymättä hän sitten lähti temppelin porttia kohti, jonka hän ylimmäisen papin käskyn johdosta tapasi suljettuna.
Sen vartia, sairaan Philon isä, istui vartioiden sen vieressä kivipenkillä.
Klea pyysi ystävällisesti häntä sitä avaamaan, mutta huolellinen vartia ei täyttänyt heti hänen pyyntöään, vaan muistutti hänelle Asklepiodorin ankaraa käskyä ja kertoi, että noin kolme tuntia sitten ylhäinen Roomalainen oli pyrkinyt temppeliin, vaan oli ylimmäisen papin erityisen määräyksen johdosta kuitenkin käsketty pois. Hän oli myöskin kysynyt Kleaa ja luvannut palata huomenna.
Kun Klea kuuli tämän sanoman, veri tulvaili hänen päähänsä ja kasvoihinsa.
Saattoiko Publius yhtä vähän olla häntä ajattelematta, kuin hän
Publiusta?
Oliko Serapion nähnyt oikein?
"Eroksen nuoli," tämä erakon lause lensi, niin kuin sekin olisi ollut siivekäs nuoli, hänen sydämensä ja mielensä läpi ja peloitti häntä, vaan tuntui kuitenkin samalla niin suloiselta, mutta ainoastaan muutamaksi hetkeksi, sillä pian hän taas alkoi ankarasti paheksua omaa heikkouttaan ja kauhistuen hän ajatteli, että hän oli lähestymäisillään tuota julkeata miestä ja menemäisillään hänen luokseen.