Huomiota välttääkseen hän ei käyttänyt vaunuja vaan muulia, jonka majapaikan isäntä mielellään hänelle lainasi, sillä Roomalainen oli niin iloissaan toivoessaan Kleaa tapaavansa, että hän pisti kultarahan ravintolan isännän suloisen lapsen sormien väliin, joka oli nukkunut penkille ravintolan tiskin viereen ja kysymättä juomansa maaviinin hintaa, maksoi kaksi kertaa niin paljon kuin jos se olisi ollut oivallista falernolaista.
Ihmetellen isäntä häntä katseli, kun hän aimo hypyllä keikahti korkean eläimen selkään sitä liikuttamatta, ja Publiuksesta itsestään tuntui, kuin hän ei poikaikänsä jälkeen koskaan olisi ollut niin riepas ja aivan vallattoman iloinen kuin tällä hetkellä.
Satamasta Aapishaudoille vievä tie oli toinen, kuin se, joka kulki sinne kuninkaan palatsista ja jota pitkin Klea oli mennyt, eikä se myöskään sen ravintolan sivu, jossa Klea oli murhamiehet nähnyt.
Päivällä toivioretkeläiset sitä tietä suuresti käyttivät, eikä Roomalainen saattanut siltä yölläkään eksyä, sillä muuli, jolla hän ratsasti, tunsi sen vallan hyvin. Sen hän tiesi, sillä kysyessään, miksi ravintolan isäntä tätä eläintä, elätti, oli hänelle vastattu, että se joka päivä vei Ylä-Egyptistä tulevia toivioretkeläisiä Serapiin temppeliin ja pyhien härkien haudoille. Hän siis saattoi aivan huoleti hyljätä isännän tarjoomuksen kun tämä hänelle muulin ohjajaa tarjosi.
Kaikki jotka näkivät hänen lähtevän liikkeelle, luulivat hänen palaavan kaupunkiin kuninkaan palatsiin.
Hiljaista ravia Publius ratsasti kaupungin katuja pitkin, ja kun jostakin ravintolasta ryyppivien sotamiesten naurua hänen korviinsa kajahti, niin hän olisi aivan mielellään siihen yhtynyt.
Kun sitten äänetön erämaa häntä ympäröi ja tähdet hänelle osoittivat, että hän liian aikaisin oli saapunut kohtauspaikalle, niin hän antoi muulin kulkea hitaammin ja mitä lähemmäksi määräpaikkaansa hän pääsi, sitä totisemmaksi hän kävi, sitä kiivaammin hänen sydämensä sykki.
Taisipa olla jotakin tärkeätä, tähdellistä, mitä Klea halusi hänelle kertoa tähän aikaan ja tämmöisessä paikassa.
Oliko Klea tuhanten muitten naisten kaltainen, ja kulkiko hän nyt lemmen hetken viettoon sen kanssa, joka muutamia päiviä sitten oli vastannut hänen silmäyksiinsä ja ottanut hänen orvokkinsa?
Kerran tämä ajatus väkisinkin valtasi hänen mielensä, mutta hän karkoitti sen pois, pitäen sitä mielettömänä ja hänelle itselleen sopimattomana.