Ennen kuningas saattaisi pyytää kerjäläistä kanssansa jakamaan valtakuntaansa, kuin tämä tyttö kutsuisi häntä salaisessa paikassa yhdessä nauttimaan Amorin suloisia antimia.
Luultavasti hän ennen kaikkia halusi varmoja tietoja sisarensa kohtalosta, varmaankin hän myöskin halusi puhella vanhemmistaan, mutta tuskinpa Klea kuitenkaan olisi päättäytynyt häntä avukseen kutsumaan, jollei hän olisi oppinut Publiukseen luottamaan, ja tämä Klean luottamus hänet ylpeydellä täytti ja samalla hän kiihkeästi ikävöi Kleaa, joka yhä voimakkaammin valtasi hänen sydämensä.
Sillä aikaa kuin muuli hitain, vakavin askelin synkimmässäkin pimeässä etsi tietä ja myöskin löysi sen, hän katseli taivasta ja kiilteleviä pilviä, jotka milloin mustina ja paksuina peittivät Silenen valon, milloin vaaleamman reunan ympäröimänä toisistaan eroisivat, jolloin kultainen kuun kaistale ne jakoi, kuten joutsen järven synkän pinnan.
Samalla hän lakkaamatta ajatteli Kleaa, ja haaveksien luuli näkevänsä hänet edessään, mutta toisenlaisena ja korkeampana kuin koskaan ennen, sillä hänen vartalonsa kasvoi hänen silmissään kasvamistaan ja oli vihdoin niin suuri, että hänen päälakensa ylettyi taivaasen saakka, että pilvet näyttivät hänen hunnultaan ja kuu hänen tummaan tukkaansa kimitetyltä loistavalta diademilta.
Mahtavasti tämä näky häneen vaikutti, hän laski ohjakset muulin kaulalle ja levitti kätensä sulkeakseen syliinsä ihanan utukuvan, mutta hänen eteenpäin ratsastaessaan se aina samalla väistyi, ja kun länsituuli puhalsi hiekkaa hänen kasvoihinsa, ja kun hänen silloin täytyi kädellään peittää silmänsä, niin se kokonaan katosi eikä enää näyttäinyt, ennenkuin hän oli saapunut Apishautojen luo.
Hän oli täällä toivonut tapaavansa sotamiehiä tahi vartioita, joiden huostaan hän olisi voinut jättää muulinsa, mutta sittenkun Osiris-Apiin temppelissä pappien öinen laulu oli tauonnut, ei koko aavassa erämaassa kuulunut hiiskaustakaan, ja kaikki, mikä häntä ympäröi, oli äänetöntä, mykkää ja liikkumatonta, ikäänkuin kaikki olisi ollut kuollutta. Vai oliko daimoni häneltä kuulon ryöstänyt? Hän luuli korvallaan käsittävänsä ainoastaan oman nopeasti liikkuvan verensä suhinan, mutta muuten ei hienointakaan ääntä kuulunut.
Niin äänetöntä ainoastaan kuolleitten kaupungissa yöllä, ainoastaan erämaassa.
Hän kiinnitti muulin ohjat kirjoituksilla peitettyyn kraniittipatsaasen ja kulki sitten määrättyyn yhtymäpaikkaan päin.
Oli keskiyö kulunut, sen hän päätti kuun asennosta ja hän alkoi jo itsekseen miettiä, odottaisiko hän siinä missä oli, vai menisikö hän ruukunkantajatarta vastaan, kun hän ensiksi kuuli keveitä askelia, ja kohta sen jälkeen näki pitkään viittaan käärityn korkeavartaloisen olennon astuvan sfinksikujanteelta suoraan häntä kohden.
Oliko se mies, vaiko nainen, oliko se se, jota hän odotti?