Intohimoinen mielenkarvaus täytti hänen sielunsa, ja kun hän epätoivoon joutumaisillaan silmiään väännellen katseli ympärilleen vankeudessaan, hänen silmänsä sattuivat seinän nojassa olevaan rautatankoon, jolla työmiehet olivat työntäneet viimmeiseksi haudatun apishärän sarkofaagin paikoilleen.
Niinkuin hukkuva tarttuu luokseen lelluvaan lautaan, samoin hänkin kaappasi tämän aseen, mutta kuuli kuitenkin samassa Klean viimmeiset sanat aivan jok'ainoan, tunkeissaan otsa hiessä metallitankoa kynnyksen päälle, kaksipuolisen oven keskustan kohdalle.
Nyt oli ulkopuolella kaikki vaiti.
Varmaankin tuo mielipuoli jo meni murhamiehiään vastaan ja ovi oli kauhean raskas eikä ollut liikahtaa eikä väistyä.
Mutta hänen täytyi murtaa se auki ja hän heittäytyi maahan, työnsi olkapäänsä tangon alle ja painoi koko ruumillaan niin voimakkaasti rautatankoa että hänen luunsa olivat murtua ja hänen jäntereensä taittua, hän luuli jo tuntevansa oven horjuvan, ponnisti vielä kerran koko miesvoimallaan ja vihdoin puu rätisi saumoissaan ja oven puoliskot lensivät auki ja Klea pakeni kauhun valtaamana erämaahan murhaajia vastaan.
Publius hypähti heti jaloilleen, hyökkäsi ulos vankeudestaan ja kun hän näki Klean pakenevan, niin hän ajoi häntä joutuisasti juosten takaa ja sai hänet pian kiinni sillä viitta esti Klean juoksemasta, ja kun Klea ei totellut kun Publius käski häntä paikallaan pysymään, niin tämä asettautui hänen eteensä, eikä sanonut lempeästi, vaan ankarasti ja totisesti:
"Sinä et kulje askeltakaan edemmäksi, sen sanon."
"Minä menen minne tahdon," tyttö vastasi suuresti liikutettuna. "Päästä minut heti irti!"
"Pysy sinä tässä luonani," Publius tiuskasi, tarttui hänen molempiin ranteisinsa rautaisilla sormillaan, niinkuin lujilla pihdillä. "Minä olen mies ja sinä olet nainen, ja minä aion opettaa, kenen täällä tulee käskeä ja kenen totella."
Viha ja mielenliikutus olivat asettaneet nämä aivan aavistamattomat sanat Roomalaisen vapiseville huulille, ja kun Klea, hänen näin puhuessaan, ponnistellen kaikin voimin, jotka suinkaan eivät olleet vähäpätöiset, koetti vääntää kätensä irti hänen käsistään, silloin tämä yhä vielä kovin liikutettuna, mutta kuitenkin säälien Kleaa koska hän oli nainen, taivutti hänen käsivarttaan vastustamattomasti ja samalla lempeästi kunnes tämä taipui ja hitaasti lankesi polvilleen hänen eteensä.