"Niin oletkin ollut," Klea nyyhkytti. "Varmaankin olet minun tähteni, minua suojellaksesi, lähtenyt kopistasi, ja saavuttanut kuoleman."
"Onni, onni," vanhus sammalsi.
"Minun päälleni," Publius huusi, tarttuen Serapionin käteen, "oli murhaajia ärsytetty, jotka tappoivat sinut minun asemestani. Mutta vielä kerran, missä on haavasi?"
"Kohtaloni käy toteen," erakko vastasi, "sen päätöksiä ei mikään suljettu koppi, ei mikään lääkäri, eikä mikään parantava yrtti voi kumota. Käärmeen myrkkyyn minä kuolen, niin kuin syntyessäni ennustettiin. Ja joll'en olisikaan lähtenyt Kleaa etsimään, niin olisi käärme luikahtanut häkkiini ja päättänyt elämäni. Antakaa minulle kätenne, lapseni, kylmyys nousee yhä ylemmäksi ja sen sormi liikuttaa jo sydäntäni."
Vähään aikaan hän ei voinut puhua sanaakaan, sitten hän puhui hiljaan:
"Yhtä teiltä pyytäisin. Vähäisen omaisuuteni, joka oli määrätty sinulle ja Irenelle, voitte käyttää hautajaisiini. Minä en tahdo, että minut poltetaan, niin kuin isälleni tehtiin, ei, vaan palsameeratkaa minut hyvästi ja asettakaa minun muumioni äitini muumion viereen. Jos kuoleman jälkeen voimme nähdä toisiamme, ja minä luulen niin olevan, niin tahtoisin vielä kerran häntä mielelläni tavata, sillä hän rakasti minua niin suuresti, ja minusta tuntuu siltä, kuin jälleen olisin pieni ja kietoisin käteni hänen kaulansa ympärille. Toisessa elämässä minä en varmaankaan ole onnettomuuden lapsi, niin kuin tässä, — toisessa olossa… Lapset, jos tässäkin elämässä suloinen ilo on minulle hymyillyt, lapset, niin kiitän minä siitä teitä. Klea… Tuossahan on pikku Irenenikin!"
Nämä olivat Serapion erakon viimeiset sanat ja syvään huoaten hän oikaisi jäseniään ja oli kuollut.
Mutta Klea ja Publius painoivat hellästi hänen uskolliset silmänsä kiinni.
KOLMASKOLMATTA LUKU.
Niin kuin ei kreikkalaisessa Serapeumissa, samoin ei egyptiläisessä Apishautojen läheisessä temppelissäkään, outo, yön hiljaisuutta häiritsevä melu ollut jäänyt huomaamatta, mutta jo vallitsi jälleen täydellinen hiljaisuus kuolleitten kaupungissa, kun Osiris-Apiin temppelin suuri ovi viimeinkin aukeni ja vähäinen, juhlakulun tapaisesti järjestetty pappijoukko astui näkyviin, temppelipalvelijoitten astuessa edellä, käsissä uhripuukkoja ja kirveitä. Publius ja Klea, jotka seisten kuolleen ystävänsä pään vieressä, uskollisesti vartioivat hänen ruumistaan, näkivät heidän tulevan ja Roomalainen sanoi: