"Minä olen mies", Publius keskeytti häntä, "ja kuitenkin minä uhraan niille ja mielelläni taivun heidän päätöksiinsä."
"Mutta minä," Klea sanoi, "näin eilen Serapiin temppelissä sen palvelijan arvottomasti käyttäivän, ja se tuntui minusta niin pahalta ja oli minusta vastenmielistä, ja niin katosi jumalisuus mielestäni, mutta suurimman kurjuuden ja syvimmän rakkauden kautta minä sen jälleen löysin. Enkä minä enää saatakaan ajatella ylläpitävän voiman olevan rakkautta vailla, enkä sen rakkauden, joka tekee ihmiset onnelliseksi, olevan pyhyyttä vailla. Joka kerran on niin rukoillut rakkaan olennon puolesta, kuin minä erämaassa rukoilin sinun puolestasi, se ei varmaankaan koskaan unhoita rukoilemista. Semmoinen rukoileminen ei varmaankaan ole turha! Vaikkapa ei mikään jumaluus sitä kuulisikaan, niin on kuitenkin siinä itsessään ihmeellinen vahvistava voima. Nyt minä jälleen tyynenä palaan temppeliimme, kunnes sinä noudat minut sieltä, sillä minä tiedän aivan salaisten, viisasten ja hyvien ystävien pitävän huolta rakkaudestamme."
"Etkö tahdokaan minua seurata Apollodorin ja Irenen luo?" Publius kysyi hämmästyneenä.
"En," Klea vastasi jyrkästi. "Vie minut mieluummin takaisin Serapeumiin. Kukaan ei minua vielä ole vapauttanut siitä velvollisuudesta, johon olen sitoutunut, ja meille molemmille on arvokkaampaa, että Asklepiodor antaa sinulle Philotaan tyttären puolisoksi, kuin että sinä liittäytyisit ryöstettyyn Serapiin palvelijattareen."
Vähän aikaa Publius katseli maahan, sitten hän sanoi vilkkaasti:
"Tahtoisinpa kuitenkin, että tulisit mukaani. Sinä taidat olla hyvin väsynyt, mutta minä vien sinut muulillani Apollodor kuvanveistäjän luo. Vähän minä välitän ihmisten puheista, kun vaan itse tiedän oikein tekeväni, ja Euergeteeltä minä kyllä taidan sinua suojella, joko sitten jälleen pyrit temppeliisi, tahi seuraat minua taiteilijan luo. Tule vaan, minusta olisi liian vaikeata sinusta jälleen erota. Voittaja ei luovu seppeleestään, sen juuri voitettuaan vaikeassa taistelussa."
"Ja kuitenkin pyydän sinua viemään minua takaisin Seraapiin temppeliin," Klea pyysi, pannen oikean kätensä Corneliolaisen käteen.
"Näyttääkö sinusta tie Memphiisen liian pitkältä, oletko mielestäsi aivan uuvuksissa?"
"Minä olen mielenliikutuksesta, tuskasta, surusta ja ilosta suuresti väsynyt, mutta kyllä sentään hyvin ratsastamaan kykenisin; mutta minä pyydän, vie minut takaisin temppeliin."
"Vaikkako tunnet itsesi kyllin voimakkaaksi luokseni jäämään, ja huolimattako siitä, että haluan viedä sinut heti Apollodorin ja Irenen luo?" Publius kysyi hämmästyneenä ja veti kätensä hänen kädestään. "Tuolla muuli odottaa. Nojaudu käsivarteeni. Tule, tee niin kuin minä tahdon!"