"Avaa sinä se," Korintholainen pyysi.
Publius irroitti ensiksi siteen, otti sen ympäriltä valkean palttinapalan ja löysi vihdoin haperaan kauppapapyyrukseen käärityn esineen.
Kun tämä viimeinenkin peite oli otettu pois, tuli todellakin näkyviin rannerengas ja tämän alla oli pieni vahataulu.
Lysias ei ollenkaan ollut tyytyväinen tähän löytöönsä ja katseli hämmästyneenä ja harmissaan hyljättyä lahjaansa, mutta pian hän hillitsi vihansa ja sanoi, kääntyen ystävänsä puoleen, joka ei iloinnut hänen vahingostaan, vaan katseli totisena maahan:
"Tälle taululle on myöskin kirjoitettu jotakin. Se on varmaankin tuon oivallisen aterian lientä, joka asetettiin minun eteeni."
"Syö se vaan," Publius keskeytti hänet. "Se on sinulle terveellinen varoitus vastaiseksi."
Lysias otti taulun käteensä ja katseltuaan sitä kaikin puolin hän sanoi:
"Se on kuvanveistäjän, sillä tuossa on vielä hänen nimensä. Ja tuossa… Todellakin, hän on runolla maustanut lientä tahi katkerata lääkettä, niinkuin sinä mieluummin näyt tahtovan. Ne eivät ole kauniisti vaan selvään kirjoitetut, ja ovat joka tilassa katsottavat opettavaisiksi."
"No?" Roomalainen uteliaasti kysyi, Lysiaan lukiessa. Mutta tämä ei katsahtanutkaan kirjoituksesta, vaan vastasi hiljaan huoaten ja siveli hyppysillään nenäänsä:
"Aivan hyvää siitä, johon se ei kuulu. Tahdotko kuulla hänen kyhäelmäänsä?"