Sillä aikaa kuin hän tylysti ja lyhyesti toruen koetti jouduttaa lasten poisvientiä, Euleus oli astunut huoneesen.
Heti kun Euergetes huomasi hänet, niin koko hänen ruumiinsa kiivaasti vavahti ja hän hengähti niin syvään, että hänen voimakas rintansa rajusti kohoili ja kova ilmanviima tunki hänen huuliltaan, kun hän hitaasti ja kysyvin silmäyksin lähestyi eunukkia.
Eunukki katsoi arasti Hieraksin ja Kleopatran puoleen, lähestyi aivan lähelle kuningasta, kuiskasi muutamia sanoja hänen korvaansa ja vastasi hiljaisella äänellä hänen kysymykseensä.
"Hyvä," Euergetes vihdoinkin sanoi ja käski Euleusta ja ystäväänsä jyrkästi viitaten lähtemään huoneesta.
Kuoleman kalpeana, hampaillaan purren alahuultaan ja jäykästi maahan katsoen hän seisoi siinä.
Hänen tahtonsa oli täytetty, Publius Cornelius Scipio ei enään elänyt; esteettömästi hänen kunnianhimonsa saattoi saavuttaa viimeisenkin toiveittensa määrän; eikä hän kumminkaan iloinnut, hän ei saattanut torjua luotaan syvää itsensä inhoomista ja hän löi nyrkillään leveätä otsaansa.
Hän oli tehnyt ensimmäisen salamurhansa. "Mitä Euleus sinulle on ilmoittanut?" Kleopatra kysyi, joka ei vielä koskaan ollut nähnyt veljeään tämmöisenä, näin suuressa mielen jännityksessä; mutta Euergetes ei kuullut näitä sanoja, ja vasta kun Kleopatra ne painavasti toisti, hän säpsähti, mitteli häntä synkin silmin päästä jalkoihin ja pannen kätensä niin raskaasti Kleopatran olalle, että tämä hiljaan huudahtaen taivutti polviaan, kysyi häneltä sitten painavasti vaan kuitenkin hiljaa:
"Oletko kyllin voimakas kuulemaan jotakin suurta?"
"Puhu," hän vastasi hiljaan painaen kädellään sydäntään, ja hänen katseensa oli järkähtämättömästi kiinnitetty Euergeteen huuliin.
Hänen kuulemisen halunsa sitoi hänet Euergeteesen ikäänkuin lujilla siteillä, ja ikäänkuin tahtoen sanojensa painolla murtaa hänet, Euergetes sanoi kauhean synkkänä syvällä äänellä ja joka tavua koroittaen: