Mutta Euergetes asettui hänen eteensä ja sanoi ankarasti ja jyrkästi: "Jää tänne, siksi kun minä palaan. Rohkaise mieltäsi, sillä ensi tapahtumasta, minkä tämä merkillinen päivä tuo muassaan, olet sinä hämmästyvä ja minä naurava!"
Nopein askelin hän sitten läksi huoneesta.
Kleopatra painoi kasvonsa sohvan pehmeisin patjoihin ja itki lakkaamatta, kunnes melu ja aseitten kalske peloittivat häntä ja saivat hänet liikkeelle.
Hänen nerokas järkensä sanoi hänelle, mitä siellä tapahtui.
Rajusti ja joutuisasti hän kiiruhti ovelle, mutta se oli suljettu.
Tömistystä, huutoja, koputusta ei vartija näkynyt kuulevan, joka yksitoikkoisesti astuskeli edestakaisin hänen vankihuoneensa edessä.
Nyt kävi melu ja aseitten kalske, johon rummun päristys ja torven toitotus alkoi sekaantua, yhä kovemmaksi.
Kuoleman tuskaa tuntien Kleopatra kiirehti ikkunan luo ja katseli palatsin pihalle päin, ja samassa lensi suuren juhlasalin ovi auki ja aivan sikin sokin hyökkäsi ulos pakeneva joukko ja vielä toinen ja kolmaskin ja kaikki olivat Philometor kuninkaan aseissa.
Sitten hän riensi sen huoneen ovelle, johon hän oli työntänyt lapsensa, mutta tämänkin hän huomasi suljetuksi.
Epätoivoon joutumaisillaan hän vielä kerran riensi ikkunan luo, kehoitti pakenevia Makedonialaisia pitämään puoliaan, uhkasi heitä, rukoili heitä, mutta ei kukaan kuullut häntä, ja heidän joukkonsa lisääntyi lisääntymistään ja vihdoinkin näki hän puolisonsa, ammottava haava otsassaan, tulevan suuren salin kynnykselle ja miekallaan ja kilvellään voimakkaasti ja urhoollisesti puolustaivan oman veljensä päälletunkevia henkivartioita vastaan.