"Meidän jalo ystävämme," eunukki vastasi syvään kumartaen ja antamatta kuningattaren puhua loppuun, "näyttää erinomaisesti mieltyneen Serapiin partaisiin erakkoihin ja etsivän heiltä lopullista päätöskiveä Athenassa alkamille opinnoillensa."
"Siinä hän tekee oikein," Kleopatra vastasi, "sillä heiltä hän saattaa oppia kiinnittämään tarkkaavaisuuttansa siihen elämän kolmannekseen, josta Atheenassa puhutaan sangen vähän, minä tarkoitan tulevaisuuteen —"
"Se on jumalien asia," Roomalainen vastasi. "Se tulee kyllä ajallansa, enkä minä ole siitä erakon kanssa puhunut mitään. Euleus tietäköön, että päinvastoin kaikki, mitä Serapeumissa opin tuolta omituiselta mieheltä, koskee menneitä asioita."
"Mutta miten on mahdollista," eunukki kysyi, "että kukaan, jolle Kleopatra on tarjonnut seuraansa, saattaa niinkauvan ajatella muuta, kuin hänen kaunista läsnäoloansa?"
"On aivan oikein," Publius nopeasti vastasi, "että käyt nyky-ajan asioihin käsiksi ja ett'et ajattele mielelläsi menneisyyttäsi."
"Se oli täynnä suruja ja vastuksia," eunukki lausui taitavasti itseänsä hilliten, "sen ruhtinattareni tietää, sekä valistuneen äitinsä kertomuksista että omastakin kokemuksestaan ja tietää suojella minua siltä ansaitsemattomalta vihalta, jolla mahtavat viholliset näyttävät tahtovan minua vainota. Salli kuningatar, että vasta myöhemmin olen aterialla saapuvilla. Tämä jalo herra odotutti itseänsä tuntikausia Serapeumissa, ja Philae'n Isistemppeliin tehtävää uutta rakennusta koskevien ehdotusten pitää jo huomenna olla kunnossa, että ne sinun korkean puolisosi ja hänen ylhäisen veljensä Euergeteen neuvottelussa aamulla varhain…"
"Saat mennä," Kleopatra keskeytti eunukin puheen.
Sittenkuin Euleus oli lähtenyt, kuningatar astui lähemmäksi Publiusta ja sanoi:
"Sinua kiukuttaa tämä ehkä vastenmielinen, mutta kaikissa tapauksissa käytännöllinen ja ansiokas mies. Saanko kysyä, loukkaako sinua vain hänen persoonallisuutensa, vai ovatko ne tosi-asioita, jotka ovat herättäneet sinussa vastenmielisyyttä ja, jos oikein olen nähnyt, oikein vihamielisiäkin tunteita häntä vastaan?"
"Molempia," Publius vastasi. "Jo alusta alkain en luullut tapaavani tässä miehessä mitään hyvää, ja nyt tiedän, että jos olen erehtynyt hänen suhteensa, niin se on tapahtunut hänen eduksensa. Huomenna pyydän sinulta hetkisen aikaa, jona kerron sinulle hänestä sellaista, mitä ei sovi tänä ilolle omistettuna iltana jutella, koska se on ikävää ja surullista. Sinun ei tarvitse sen vuoksi tulla uteliaaksi, sillä ne ovat menneisyyden asioita eivätkä koske minua eivätkä sinua."