"Miten väärin luulet!" kuningas vastasi. "Tiedähän toki, että sinä, miten varhain tulletkin, tulet minun toiveilleni aina liian myöhään."
"Ja meidän toiveillemme," Korintholainen Lysias huudahti, "et tule liian varhain etkä liian myöhään, vaan parhaasen aikaan, kuin onni ja voitonseppele ja parantuminen."
"Paraneminenko, joka edellyttää taudin?" Kleopatra kysyi, ja hänen silmänsä säteilivät taas kirkkaina ja viisaina.
"Minä ymmärrän täydellisesti Lysiaan tarkoituksen," Publius puuttui Korintholaisen puheesen, "sillä minä olen kerran Marskentällä syössyt hevosineni maahan, maannut viikkokausia vuoteen omana ja tiedän, ett'ei löydy mitään onnellisempaa tunnetta, kuin se että ihminen parannuttuaan huomaa kadonneitten voimiensa jälleen palaavan takaisin."
"Ja vielä enemmän," Lysias keskeytti ystävänsä puheen, "kuningatar minusta näyttää tulevan niinkuin paraneminen, koska me, sill'aikaa kun hän oli poissa joukostamme, tunsimme olevamme kipeitä ikävästä. Sinun läsnä-olosi, Kleopatra, on tehokkain lääke ja tuottaa meille takaisin menetetyn terveytemme!"
Kleopatra laski hempeästi ja ikäänkuin kiitollisuuden osoitteeksi viuhkaimensa alas ja käänsi sen ohessa nopeasti sen vartta, että siihen kiinnitetyt timantit voisivat kirkkaasti loistaa; sitten hän kääntyi kummankin ystävänsä puoleen ja sanoi:
"Teidän sanoillanne on ystävällinen tarkoitus, ja ne ovat niin keskenänsä sopusoinnussa, kuin kaksi samassa koristeessa olevaa kiveä, joista toinen kimaltelee sentähden, että se on taidokkaasti hiottu ja siis tarjoopi kuvastimen kaikesta, mikä loistaa, mutta toinen taas loistaa sentähden, että se on puhdas ja välähtelee oman kiiltonsa vaikutuksesta. Puhdas ja todellinen on sama; Egyptiläisillä onkin vain yksi sana kumpaakin merkitsemään, ja sinun ystävällinen puheesi, Scipio, — mutta saanhan kutsua sinua Publiukseksi, — sinun ystävällinen puheesi, Publius, näyttää minusta olevan todenmukaisempaa, kuin hilpeän ystäväsi kevytmielisemmille korville sopivat sanat. Minä pyydän, ojenna minulle nyt kätesi!"
Näkinkengän kuori, jossa hän oli istunut, laskeutui maahan, ja Publiuksen sekä puolisonsa tukemana kuningatar astui siitä ja lähti vierainensa juhlasaliin.
Sittenkuin esirippu jälleen oli sulkenut salin, ja Kleopatra oli vaihtanut muutamia sanoja puolisonsa kanssa, hän kääntyi jälleen Roomalaisen puoleen, jonka luo eunukki Euleus oli astunut, ja sanoi:
"Sinä tulet Atheenasta, Publius, mutta et näytä siellä juuri innokkaasti seuranneen logiikan esitelmiä, vai mistä muuten tulee, että sinä, joka terveyttä pidät korkeimpana hyvänä, että sinä, joka myöskin ilmoitit, ett'ei sinun missään ole niin hyvä olla kuin minun läheisyydessäni, kuitenkin saatoit juhlakulkueen jäljestä niin nopeasti jättää minut varsin vastoin sopimustamme? Rohkenenko kysyä, mitkä toimet…"