"Puhu hiljemmin," Korintholainen sanoi, "sillä minusta tuntuu siltä kuin olisi jokainen kotkan kuva, joka on kudottu näihin ohuihin seiniin, meitä täällä vahtimassa ja kuuntelemassa."
"Minä en todellakaan erehtynyt.
"Kun minä tulin tänne kuvia noutamaan, niin himmeä valo pilkoitti ovesta, mutta sisällä olijaa oli varmaankin huomautettu, sillä juuri kun saavuin palvelijain teltan lyhdylle, niin se sammui, eikä sitä tulisoihtuakaan joka muuten palaa ovellamme, oltu sytytetty, mutta sittenkin jokin valo valaisi tietä, ja tämän poikki hiipi, kuten loistavapilkkuinen, sileä, musta salamanteri vesilätäkön yli, pitkään viittaan pukeutunut mies, yllänsä kultakoristeita, joitten näin kiiltävän, kun lampun himmeä valo joskus sattui häneen.
"Sinä tiedät, että minulla on hyvät silmät, ja toisen niistä annan, jos olen erehtynyt ja joll'ei tuo kissa, joka oli hiipinyt tänne, ollut eunukki Euleus."
"Miks'et antanut ottaa häntä kiinni?" Publius tyytymättömänä kysyi.
"Koska telttamme vieressä oli pilkkopimeä", Lysias vastasi, "ja tuo paksu roisto on yhtä vikkelä kuin lihava metsäsika, jota koirat kintereillä ahdistavat. Pöllöt, yölepakot ja muut öillä saalistaan etsivät eläimet ovat ilkeitä, ja tämä Euleus, joka nauraessaan irvistelee kuin hyeena — — —"
"Tämä Euleus," Publius keskeytti ystävänsä puheen, "saa vielä oppia tuntemaan minut ja kokea, ett'ei ole hyvä joutua tekemisiin isäni pojan kanssa."
"Mutta et sinäkään ensin ole juuri lempeästi ja sopivasti häntä kohdellut," Lysias sanoi, "eikä se ollut viisaasti tehty."
"Viisi siitä, oliko se viisaasti!" Roomalainen kiivastuen huudahti. "Hän on konna. Niin kauvan se ei minuun koske, kuin hän pysyy minusta erillään; mutta jos hän alinomaa minua ahdistaa, niinkuin hän jo monena päivänä on tehnyt, minua vahtien ja kohdellen, niinkuin olisi hän minun vertaiseni, niin minä myöskin hänelle osoitan, että hän erehtyy. Hän ei saata moittia avosydämisyyttäni; hän tietää, mitä minä hänestä pidän ja että haluan panna hänet ahtaalle. Jos minä kostaisin viekkauden viekkaudella, niin minä joutuisin takapajulle, sillä konnankoukuissa hän on minua etevämpi. Omalla peittelemättömällä taisteltavallani, joka on hänelle ihan uusi ja joka häntä hämmästyttää, parhaiten hänet voitan, ja se onkin minun laiselleni sopivampi sekä mukavampi kuin mikään muu. Hän on kavala, jopa enemmänkin, hän on teräväpäinen ja niin hän on heti saanut sopusointuun sen moitteen, jolla häntä uhkasin, sen kirjoituksen kanssa, jonka erakko Serapion hänen läsnä ollessansa minulle antoi.
"Tuossa se on".