"Kas vaan!"
"Mutta sen vuoksi, ett'ei hän ole ainoastaan kavala, vaan vieläpä konnamainenkin — kaksi ominaisuutta, jotka ylimalkaan hyvin sopivat toisilleen, sillä vastoin lakia ei saata kukaan elää, joka on todellisesti viisas, — niin hän on avannut salaa nauhat, joilla se oli sidottu. Mutta kas vaan, hänellä ei ollutkaan aikaa sitoa kääryä takaisin kiinni! Hän on sen joko kokonaan tai ainakin osittain lukenut, ja minä suonkin hänen iloita omasta kuvastaan, jonka hän siitä on nähnyt. Erakolla on ankara kynä ja hän kuvaapi kuvattavansa rohkeilla piirteillä ja selvillä värillä. Jos hän on lukenut tuon kirjoituksen loppuun, niin säästyy minulta vaiva ilmoittaa hänelle, mistä häntä syytän; jos taas olet ennen aikojaan häntä häirinnyt, niin tahdon täydellisemmin tehdä kanteeni. Oli miten oli, se on minusta saman tekevä!"
"Ei, ei suinkaan," Lysias huudahti, "sillä edellisessä tapauksessa hän saisi aikaa miettiäksensä valeita ja ostaa puolustukseksensa vääriä todistajia. Minä sulkisin tai lukitsisin sellaiset tärkeät kirjoitukset, jos muuten kukaan minulle sellaisia uskoisikaan ja joll'en unohtaisi sitä tehdä, niinkuin sinäkin. Missä on sitten se senaatin kirje, jonka lähettiläs sinulle äsken toi?"
"Se on suljettu alimmaiseksi tähän arkkuun," Publius vastasi ja liikutti kättänsä, ikäänkuin hän olisi tahtonut painaa sen aivan kiinni vaatteisin, joitten alle hän sen oli huolellisesti kätkenyt.
"Eikö saisi tietää, mistä siinä puhutaan?" Korintholainen kysyi.
"Ei! nyt ei ole aikaa sellaisiin, sillä ensiksi pitää miettiä, miten voitaisiin jälleen saada hyväksi tuo ilkeä seikka, jonka olet saanut toimeen. Eikö se ole hävytöntä, että sinä tahdot tämän miellyttävän olennon, jonka lapsellinen pula meitä aamulla ilahutti, ja jonka sinä itsekin kotiin palatessasi sanoit muistuttaneen rakasta sisartasi, jättää hurjimmalle mässääjälle, minkä milloinkaan olen nähnyt, tuolle pedolle, jonka himot ovat kauheat, jonka ylistys on pahe? Mitä Euergetes — —"
"Herramme Poseidonin nimessä," Lysias huudahti keskeyttäen kiivaasti ystävänsä puheen, "en minä ensinkään ajatellut tätä kaksinkertaista Alkibiadesta, kun huomautin Ireneä. Mitä kaikkea näytelmän johtaja tekeekään, kun hän vaan on varma katselijain suosiosta! Ja, — suorin puhein! — itseäni varten tahdoin saada Irenen palatsiin, sillä minä rakastan häntä; hän on minuun vaikuttanut."
"Niinkuin Kallista ja Phryne ja huilunsoittajatar Stephanion,"
Roomalainen hänet keskeytti olkapäitään kohottaen.
"Kuinkas sitten?" Korintholainen sanoi ja katseli hämmästyneenä ystäväänsä. "Eroksella on paljon nuolia viinessänsä, toinen sattuu syvempään, toinen vähemmin syvään, ja tänään saamani haava on tuottava minulle tuskia viikkokausiksi, jos minun pitää luopua tästä lapsesta, joka on vieläkin ihanampi kuin tuo suuresti ihaeltu Hebe meidän kaivollamme."
"Mutta siihen ajatukseen neuvon sinua tottumaan mitä pikemmin, sitä parempi," Publius sanoi vakavasti ja asettautui, käsivarret ristissä rinnalla, Korintholaisen eteen. "Mitä sinä tekisit, jos minun päähäni pistäisi kavalasti viekoitella vanhempiesi huoneesta miellyttävä sisaresi, jonka näköinen, — sanon sen uudestaan — Irenekin on?"