Irene olisi niin mielellänsä huudahtanut "saat", ja taas "saat" ja tuhat kertaa "saat", mutta kuitenkin hän, vaikka pienin mielenliikutus saattoi hänet niin helposti vallata, tänä vakavana hetkenä sai voimaa vetääksensä pois kätensä, joihin Korintholainen oli tarttunut ja tälle vakavasti vastataksensa:
"Aina, aina tahdon sinua muistella, mutta vasta sitten saat tulla luokseni, kun jälleen olen yhdessä Kleani kanssa."
"Mutta Irene, ajatteleppas, jos nyt…" Lysias liikutettuna huudahti.
"Sinä olet omaistesi päitten kautta vannonut noudattavasi tahtoani," tyttö hänet keskeytti. "Tosin minä uskon, ja niin mielellänikin uskon, että sinä olet minulle hyvä, vaan sitten en sitä enää usko, joll'et pidä sanaasi.
"Kas tuolla tulee vastaamme nainen, joka näyttää ystävälliseltä.
"Se, jo viittaakin minulle!
"Niin, tuon luo menen mielelläni, mutta kuitenkin minusta tuntuu niin tuskalliselta, niin tuskalliselta, ett'en sitä saata sanoa; mutta samalla tunnen myöskin olevani niin kiitollinen! Muistele vain joskus minua Lysias ja tätä matkaamme ja keskusteluamme vanhempieni johdosta. Tee mitä vaan voit heidän hyväksensä, minä pyydän sitä. Jos vaan voisin pidättää itkuani, mutta minä en sitä voi!"
VIIDESTOISTA LUKU.
Lysias oli oikeassa.
Kimojen vetämät vaunut, joita hän paetessaan Irenen kanssa oli välttänyt, olivat eunukki Euleuksen.