Eräänä päivänä, meren ollessa tyynenä, makasimme aivan lähellä St. Augustianin lahtea. Mitään ei voitu toimittaa, ja suurin osa väkeä makasi kannella. Kapteeni Pierre Billot käveli edes takaisin peräkannella katsahtaen tuon tuostakin taivaanrannalle kuten saalista vainuten. Yltympäriinsä ei voitu kuitenkaan havaita mitään muuta kuin taivasta ja vettä.
Minä nojasin laivan laitaa vasten ja katselin tyyntä merta, jota ei ainoakaan tuulenhengähdys pannut väreilemään, kun kapteeni aivan äkisti seisoi luonani ja sanoi:
"Minkä sinä luulet tuon laivan olevan?"
Tätä sanoessaan osoitti hän laivaa, joka tuli näkyviin taivaanrannalta.
Ihmetellen katsoin sinneppäin, sillä hetki sitten en ollut nähnyt
mitään, ja minusta tuntui arvoitukselta, miten laiva niin äkkiä oli
Ilmestynyt.
"NO, miksi arvelet tuota alusta?" kysyi hän taaskin.
"Espanjalainen kaljoona", vastasin niinä, sillä se oli helppo nähdä.
"Aivan oikein", sanoi kapteeni, "ja se on meitä etsimässä."
"Sitä minäkin luulen", vastasin minä, "ja jos hiukkasenkin tuulisi, levittäisi se kyliä kaikki purjeet saadakseen meidät kiinni."
"Niin, mutta jos kaljooni saa tuulta, saamme mekin tuulta, ja silloin se ei koskaan saavuta meitä."
Tuli ilta, eikä vieläkään huomattu yhtään tuulta. Kun tuli pimeä, näimme selvästi espanjalaisen lyhdyt, me taas emme sytyttäneet ollenkaan omiamme.