"Ei yhtään armoa! Ei yhtään armoa!" huusi vihollinen ja heitti ulos iskuha'at. Mutta heittäjät eivät tavanneetkaan laivamme peräpuolta, ha'at pudota ponnahtivat mereen, ja tämän johdosta teki vihollisen laiva heilahduksen, niin että se peräkeulallaan töytäisi vasten meidän keularaakaamme, joka kovalla räiskinällä taittui pieniksi palasiksi.
Tämä oli ikävä sattuma meille, sillä samassa antoi vihollinen ohi kulkiessaan tiheän kuulasateen kohdata meitä.
Nyt ei ollut mahdollista tehdä vastarintaa kauempaa, meidän täytyi taipua.
Tässä silmänräpäyksessä käännyin kapteeniin ja näin, että hän nyt kuten ainakin jakeli käskyjään yhtä kylmäverisesti, mutta mahdotonta oli pitää vihollista enää loitolla, se kun jo osaksi oli astunut laivaamme. Moni meistä oli jo kaatunut, ja me sanan täydessä merkityksessä kahlasimme veressä.
Äkisti näin kapteenin hypähtävän ylös ja katoavan laivaan. Mitä hän aikoi tehdä?
En saanut aikaa kauvan tätä miettiä. Jyrisevä paukahdus — ja meidät heitettiin ylös ilmaan kuten höyhenet myrskyilmassa. Kapteeni ei tahtonut elää tämän häpeän jälkeen ja oli sentähden heittänyt, sytyttimen ruutitynnyriin.
VIIDES LUKU.
Laivan lentäessä ilmaan olin minä muutamien muiden kanssa etukannella, jossa taistelimme tulisesti päälletunkeutuvien espanjalaisten kanssa. Nyt meidät nostettiin korkeuteen ja heitettiin taivasta kohti: kauhistuksen huudahtus pääsi kaikkein huulilta. Sen jälkeen putoili veteen kammottavana sateena ruumiin osia, silvottuja jäseniä, purjeensiekaleita, nuoria, puunpalasia ja aseita peittäen vedenpinnan mitä erilaatuisimmilla esineillä. Olin hetken ajan mielipuolena kauhusta enkä tietänyt, mitenkä minä olin jäänyt eloon. Ponnistelin kaikin voimin päästäkseni veden pinnalle, ja korvissani kuului omituinen suriseva ääni, mutta tästä huolimatta oli minulla siksi paljon tahdon lujuutta, että pääsin ylös ja tartuin ensimäiseen laivan palaseen, joka sattui eteeni.
Katselin ympärilleni ja kaikkialla näin ruumiita ja uiskentelevia miehiä kohoavan ylös ja siten tulin huomaamaan, etten yksin ollut pelastunut kuolemasta. Samassa kuulin äänen takanani huutavan:
"Tulkaa, vielä ei ole kaikki mennyttä; tuolla on vene!"