Äkisti hän päästi ilonhuudahtuksen.
"Tässä on tosiaankin risti!" hän huudahti. "Se on tässä! Se on pudonnut maahan jalustalta. Tulkaapa katsomaan!"
Yhdellä harppauksella olin hänen luonaan, sillä tehtävämme salaperäisyys oli minutkin lumonnut.
Niin, niin se todellakin oli; listi oli siinä, mutta…
Minä katselin kapteenia ja hän minua, ja melkein yhteen aikaan pääsi meiltä sanat:
"Mutta tällä emme ole tulleet kauas!"
Käsikirjoituksessahan seisoi nimenomaan, että täytyy asettua selkä vasten ristiä voidakseen kulkea sen osoittamaa suuntaa siihen paikkaan, missä luola oli. Tässä tarkoitettiin luonnollisesti ristin etusivua. Mutta, kukapa nyt voi saada selville, miten risti oli alkujaan seisonut.
Tässä tuli uusi pulma, joka ei suinkaan ollut vähäpätöisin.
Neuvottelimme hetkisen ja päätimme ensin puhdistaa rikkaruohoista ja mullasta sekä jalustan että sen paikan, jossa risti oli seisonut ja sitten katsoa, voisimmeko ehkä asennosta tai taittuneesta kohdasta arvella, miten se oli seisonut.
Mutta turhaan ponnistelimme, sillä me emme voineet löytää kahta päätä, jotka olisivat sopineet yhteen. Se paikka jalustasta, josta risti oli taittunut, oli samoin kuin risti itsekin tullut tuulen ja ilman vaikutuksesta sileäksi.