Miettiessäni josko jäisin yöksi maihin vai palatsinko laivalle, näin laitoksen päällikön taas hommaavan lähtöä laivaan ja nyt päätin seurata häntä, sillä pääsisinhän sieltä taas hätätilassa ensi tavaralähetyksien mukana. Kukaan ei minua siitä estänyt ja olinkin jo valmiina astumaan veneesen, kun kompastuin kaapeliköyteen ja kaaduin maahan pitkin pituuttani. Päästin oikean hollantilaisen kirouksen ja nousin taas ylös. Mutta samassa tuli laitoksen päällikkö tai johtaja luokseni ja kysyi jonkunlaisella huomaavaisuudella suureksi ihmeekseni:
"Tohtori, oletteko hollantilainen?"
"Olen", vastasin hämmästyneenä.
"Onko tuolla useampia hollantilaisia?" kysyi hän osoittaen laivaa.
"Ei, minä olen sattumalta ainoa hollantilainen koko laivalla."
Hän seisoi nyt vähän aikaa ajatuksiinsa vaipuneena. Sitten hän sanoi äkisti:
"Luulen olevan parasta, että pysytte täällä ettekä mene laivaan. Tällä kertaa on väkeni kaikki tuolla poissa eikä ketään jäisi tänne. Sitä paitsi tuomme tavaraa nyt viimeisen kerran tänä iltana, ja minä menen laivaan ainoastaan neuvotellakseni kapteenin kanssa, mihinkä aikaan alotamme työn aamulla."
"Kuten tahdotte", sanoin minä. "Mutta käskekää meidän veneemme tulemaan minua noutamaan."
Hän lupasi tämän ja työnsi veneen rannasta. Ajatuksissani kuljin takaisin makasiinin luo. Oliko tämä mies hollantilainen? Ei, sitä hän ei voinut olla. Tosin kyllä puhui hän meidän kieltämme, mutta hänen lausuntonsa ilmaisi selvästi hänen olevan ulkomaalaisen. Tunsiko hän ehkä myötätuntoisuutta hollantilaisia kohtaan? Päättäen hänen käytöksestään ja menettelystään voisi kyllä niin luulla. Pitemmälle en päässyt.
Kun saavuin makasiinille, oli ilta tullut aivan pimeäksi, ja minun täytyy tunnustaa olleeni jokseenkin alakuloinen. Ajatelkaapa vaan, että olin kokonaan vieraassa paikassa, että oli yö ja että päivän kuluessa oli tapahtunut kaikellaista, joka oli omiaan minua hermostuttamaan, niin harvoin kuin muuten tästä vaivasta kärsinkin. Ravasin edestakaisin siinä suuressa huoneessa, jossa olin, menin taas ulos ollen yhä jonkinlaisen selittämättömän levottomuuden valtaamana. — Mitä se oli? Enkö kuullut jonkun tuolla kaukana huutavan apua?