— Mutta ettekö nuorena ollessanne, toistin minä, ainoatakaan kertaa joutunut kiusaukseen tehdä uutta koetta? Eikö tuo ankara vastenmielisyys milloinkaan järkkynyt? Sepä kummallista!
III.
Markiisitar oli vaiti hetkisen. Mutta äkkiä pani hän kovaäänisesti pöydälle kultaisen nuuskarasiansa, jota hän oli kauvan pyöritellyt käsissään, ja sanoi:
— No, koska olen alkanut kerran ripittää itseäni, niin tunnustan kaikki. Kuunnelkaahan siis:
Yhden kerran, yhden ainoan kerran elämässäni olen ollut rakastunut niinkuin ei kukaan muu, olen rakastanut intohimoisella, kukistamattomalla, kaikki nielevällä ja kuitenkin ihanteellisella ja platoonisella rakkaudella. Oh, te olette kummastunut kuullessanne, että kahdeksannentoista vuosisadan markiisitar on koko elämänsä aikana vain kerran rakastanut ja silloinkin platoonisesti. Nähkääs, lapsukaiseni, te nuoret miehet, te luulette hyvin tuntevanne naiset ja te ette ymmärräkään heistä mitään. Jos moni kahdeksankymmenvuotias vanhus kertoisi teille avonaisesti elämänsä, niin ehkä keksisitte te naisen sielussa paheen ja hyveen lähteitä, joista teillä ei ole aavistustakaan.
Arvatkaa nyt, mikä oli arvoltaan se mies, jonka vuoksi minä markiisitar, ja niin ylhäinen ja ylpeä markiisitar kuin kuka tahansa, kadotin kokonaan järkeni.
— Ranskan kuningas tai dauphini Ludvig XVI.
— Oh, jos te alotatte siten, kestää kolme tuntia ennenkuin ennätätte rakastettuuni. Sanon sen teille kernaimmin: se oli näyttelijä.
— Se oli kai sittenkin kuningas, otaksun.
— Jaloin ja hienoin kuningas, mikä milloinkaan on liikkunut lavalla.
Eikö se kummastuta teitä?