Lapset kuuntelevat aina mielellään kaikellaisia juttuja, ja Landry oli kuullut Prichessä, jossa kansa, kuten tunnettu, on paljoa taikauskoisempaa ja yksinkertaisempaa kuin Cossen kylän asukkaat, kerrottavan että Fadetin muori eräitten siemenien avulla saattoi löytää hukkauneen ruumiin. Eukko heitti, muutamia taikasanoja mumisten, siemenet veteen, ja ne uivat veden pinnalla virtaa myöten kunnes pysähtyivät siihen paikkaan, missä kuolleen ruumis oli. On monta, jotka luulevat että ehtoollisleivällä on sama ominaisuus. Mutta Landrylla ei ollut mitään sellaista, Fadetin muori asui aivan niityn kupeella ja hätä ei keinoja punnitse.
Hän siis juoksi Fadetin muorin asunnolle ja kertoi hänelle hätänsä, pyytäen eukon tulemaan kanssaan luolan luo ja koettamaan salaisilla taidoillaan hankkia hänelle veljensä takaisin joko elävänä tai kuolleena.
Mutta Fadetin muori, joka ei pitänyt siitä että hänet syrjäytettiin, eikä halunnut käyttää taitojaan ilmaiseksi, teki hänestä vain pilaa ja käski hänen lähtemään tiehensä, sillä hän oli nyreillään siitä, että Kaksolassa oli aikoinaan käytetty Sagette-muoria eikä häntä, kun oli kätilöä tarvittu.
Landry, joka oli luonteeltaan ylpeä, olisi ehkä jossakin toisessa tilaisuudessa suuttunut, mutta nyt hän oli niin suunniltaan, ettei sanonut sanaakaan, vaan kääntyi takaisin luolaan päättäen mennä veteen, vaikkei osannutkaan sukeltaa eikä edes uida. Mutta siinä astellessaan pää kumarassa ja katse maahan luotuna, hän tunsi jonkun lyövän olkapäähänsä ja näki kääntyessään edessään Fadetin muorin tyttärentyttären, jota sanottiin pikku Fadetteksi, osaksi sentähden että se oli hänen sukunimensä ja osaksi koska hänenkin luultiin osaavan taikatemppuja. Fadet eli farfadet, josta toisin paikoin käytetään follet nimeä, on kuten tunnettu hyvännahkainen, hiukan vallaton tonttu. Fades nimeä käytetään myöskin haltijattarista, mutta niitä ei juuri enää meidän tienoillamme uskota. Mutta tytön nähdessään tuli Landry ehdottomasti ajatelleeksi pientä haltijatarta tai naispuolista tonttua, sillä tyttö oli siinä määrässä pieni, laiha, huonosti kammattu ja rohkea. Hän oli hyvin puhelias ja vallaton, vilkas kuin perhonen, utelias kuin punatulkku ja musta kuin sirkka.
Verratessa pientä Fadettea sirkkaan, käy samalla selväksi ettei hän ollut mikään kaunotar, sillä tämä niittyjen ja ketojen pieni sirkuttajaraukka on kaikkea muuta kuin kaunis. Jos kuitenkin muistatte lapsena leikkineenne sen kanssa, pitäneenne sitä vankina puukengässänne, ärsyttäneenne sitä ja saattaneenne sen kitisemään, niin tiedätte kokemuksesta etteivät sen pienet kasvot suinkaan ole tuhmannäköiset. Cossen lapset, jotka eivät ole tuhmempia kuin muutkaan ja jotka yhtähyvin kuin muutkin lapset huomaavat yhdenkaltaisuuksia ja tekevät vertauksia, kutsuivat sentähden pikku Fadettea Sirkaksi, kun tahtoivat tehdä hänelle kiusaa, jopa toisinaan käyttivät sitä hyväilynimenäkin, sillä vaikka he hieman pelkäsivät hänen terävää kieltään, eivät he kuitenkaan tunteneet häntä kohtaan vastenmielisyyttä, sillä hän kertoi heille koko joukon satuja ja opetti heille aina uusia leikkejä, joita hänen sukkela päänsä keksi.
Mutta kaikkia näitä lisänimiä luetellessani unohdan mainita sen, jonka hän oli saanut kasteessa. Hänen oikea nimensä oli Françoise ja hänen isoäitinsä nimitti häntä sentähden aina Fanchoneksi.
Kun Fadetin muorin ja Kaksolan väen välillä oli jo pitemmän aikaa vallinnut jonkunlainen epäsopu, eivät kaksosetkaan puhuneet paljo pikku Fadetten kanssa, päinvastoin heillä oli jonkinlaista vastenmielisyyttäkin häntä kohtaan. He eivät olleet milloinkaan mielellään leikkineet hänen eikä hänen pikku veljensä Heinäsirkan kanssa, joka oli vieläkin kuihtuneempi ja hullunkurisemman näköinen kuin sisarensa, pieni raukka, joka aina riippui hänen hameistaan, suuttuen kun sisar juoksi häntä odottamatta ja heitellen kiviä hänen jälkeensä, ja kun sisar kujehti veljensä kanssa, äksyytyi Heinäsirkka yhä enemmän ja kiusotti sisartaan, mutta pikku Fadette oli omalta luonteeltaan iloinen ja nauroi mielellään kaikelle. Mutta Fadetin muorista oli niin huono käsitys, että muutamat, ja varsinkin Barbeaun suku, kuvittelivat Sirkan ja Heinäsirkan ystävyydestä olevan onnettomat seuraukset. Se ei kuitenkaan estänyt molempia veljeksiä puhelemasta heidän kanssaan, sillä he eivät olleet luonnostaan ylpeitä, ja pikku Fadettelta puolestaan ei milloinkaan puuttunut hullutuksia ja sutkauksia "Kaksolan kaksosista", milloin vaan sattui heidän läheisyyteensä.
IX.
Kun Landry-raukka kääntyi ympäri, vähän harmistuneena lyönnistä, jonka oli saanut olkapäähänsä, näki hän pikku Fadetten ja aivan hänen takanaan Jeanetin, Heinäsirkan, joka seurasi liikaten, sillä hän oli syntymästään halvattu ja ontuva.
Ensin Landry aikoi mistään välittämättä jatkaa matkaansa, sillä hän ei ollut naurutuulella, mutta Fadette löi häntä toiseenkin olkapäähän virkahtain: "Oi, oi! Kappas kaksosta, poikapuoliskoa, joka on kadottanut toisen puoliskonsa!"