Mutta Landryta ei haluttanut antautua enemmän solvauksen kuin leikinkään alaiseksi, siksi hän kääntyi ja viritti pikku Fadettea kohti voimakkaan iskun, jonka tyttö olisi kyllä luissaan tuntenut, ellei olisi väistynyt sivulle, sillä Landry oli jo viidennellätoista ja hänen nyrkissään oli painoa, jotavastoin neljätoistavuotias Fanchon oli niin pieni ja hintelä, että tuskin olisi luullut hänen olevan kahtatoista ja että voi pelätä hänen särkyvän ensi kosketuksesta.
Tyttö oli liian viisas ja liian nopsa odottaakseen lyöntiä, voimiensa heikkouden hän korvasi nopeudella ja viekkaudella. Hän hyppäsi syrjään juuri viime hetkenä, niin että Landry miltei oli iskeä nyrkkinsä ja nenänsä suureen puuhun, joka oli heidän välillään.
"Ilkeä Sirkka", huusi poika harmistuneena, "sinulla varmaankaan ei ole sydäntä, kun voit tehdä kiusaa ihmiselle, joka on niin surullinen kuin minä. Sinä olet jo pitkät ajat kiusannut minua nimittämällä minua poikapuoliskoksi. Haluaisin tänään hakata sinut ja sinun ilkeän Heinäsirkkasi neljäksi kappaleeksi, nähdäkseni voiko teistä kahdesta tulla edes neljännes semmoista, joka johonkin kelpaa."
"Oo! Kuulkaahan nyt, armollinen Kaksolan kaksonen, saraniityn korkea herra", vastasi pikku Fadette yhä nauraen; "olette typerä kun suututte minuun, joka juuri tulin antamaan teille tietoja kaksoisveljestänne ja sanomaan mistä voitte hänet löytää."
"Se muuttaa asian", sanoi Landry sovinnollisemmalla mielellä; "jos sinä sen tiedät, Fadette, niin sano minulle; olisin siitä kovin iloinen."
"Vaan eipä Fadette enemmän kuin Sirkkakaan ole halukas tällä hetkellä teitä ilahuttamaan", vastasi tyttö. "Olette puhunut tyhmyyksiä ja olisitte minua lyönytkin, ellette olisi niin kömpelö ja taitamaton. Hakekaa itse hupsua kaksoisveljeänne, koska olette niin oivallinen etsijä."
"Olenpa tosiaankin typerä, kun kuuntelen mokoman ilkimyksen loruja", sanoi Landry kääntäen hänelle selkänsä ja jatkaen matkaansa. "Sinä et tiedä enempää kuin minäkään missä veljeni on; siinä suhteessa olette yhtä tietämättömiä sekä sinä että isoäitisi, joka on vanha valehtelija ja ihmisten puijaaja."
Mutta pikku Fadette veti mukanaan veljensä, jonka oli onnistunut saavuttaa hänet ja joka nyt riippui kiinni tytön kuluneesta, tuhkan likaamasta hameesta, ja seurasi Landryta yhä virnistellen ja vakuuttaen pojalle, ettei hän ilman hänen apuaan milloinkaan löytäisi kaksoisveljeään. Lopulta Landry, huomattuaan mahdottomaksi päästä hänestä eroon ja kuvitellen että isoäiti tai hän itse jonkun taikatempun kautta tai yksissä neuvoin joenhaltijan kanssa estäisivät häntä Sylvinetiä löytämästä, päätti palata saraniityn poikki kotiinsa.
Pikku Fadette seurasi häntä aina aidan luokse saakka, ja kun Landry oli päässyt sen ylitse, hypähti tyttö kuin harakka ylimmälle porrasaskelmalle, istahti siihen ja huusi hänen jälkeensä: "Hyvästi sitten, sydämetön kaksonen, joka hylkäät veljesi; saat turhaan odottaa häntä kotiin illalliseksi, etkä näe häntä tänään etkä huomennakaan; sillä siellä, missä hän on, hän makaa liikkumattomana kuin kivi, ja tuolta nousee myrsky. Tänä yönä taas puunrunkoja vierii jokea alas ja virta kulettaa Sylvinetin mukanaan niin kauvas, niin kauvas ettet milloinkaan enää häntä löydä."
Nuo ilkeät sanat, joita Landry miltei vastoin tahtoaan kuunteli, saivat kylmän hien kihoomaan hänen ruumiilleen. Hän ei niitä tosin aivan uskonutkaan, mutta Fadetin perhe oli joka tapauksessa tunnettu yhteydestään paholaisen kanssa, niin ettei hän voinut olla aivan varma niiden mitättömyydestäkään.