"Eipä saakkaan, vaan me tanssimme vielä!" huudahti Landry, joka aivan leiskui rohkeutta ja ylpeyttä. "Ei kukaan saa sanoa, ettet voi tanssia minun kanssani joutumatta häväistyksen alaiseksi."
Hän tanssi vielä kerran tytön kanssa, eikä kukaan sanonut heille sanaakaan eikä katsonut heihin pilkallisesti. Madelon ja hänen ihailijansa olivat siirtyneet muuanne tanssimaan. Tämän burreen jälkeen kuiskasi pikku Fadette Landrylle:
"Jo riittää, Landry! Olen sinuun tyytyväinen ja vapautan sinut lupauksestasi. Nyt menen kotiin. Tanssi kenen kanssa tahdot vielä tänä iltana."
Hän haki pikku veljensä, joka tappeli muiden lasten kanssa, ja luisti tiehensä niin nopeaan, ettei Landry edes nähnyt minne tyttö katosi.
XVII.
Landry meni illalliselle kotiin veljensä kanssa, ja kun tämä oli kovin halukas kuulemaan mistä tuo jupakka kaiken kaikkineen johtui, kertoi Landry hänelle kuinka hän eilen illalla oli joutunut virvatuliharhaukseen ja kuinka pikku Fadette oli hänet auttanut pulasta, tapahtuipa se sitte neuvokkuuden tai noituuden avulla, sekä palkinnoksi vaatinut hänen tanssimaan kanssaan seitsemän tanssia Saint-Andochen juhlassa. Muun hän jätti mainitsematta, sillä hän ei tahtonut milloinkaan veljelleen kertoa kuinka levoton hän oli ollut luullessaan hänen viime vuonna hukkuneen jokeen, ja siinä hän teki oikein, sillä sellaiset vaaralliset ajatukset palautuvat toisinaan lasten mieleen, jos niille pannaan painoa tai niistä puhutaan.
Sylvinet hyväksyi täydelleen että veljensä oli pitänyt lupauksensa ja sanoi että ne ikävyydet, mitkä siitä olivat hänelle johtuneet, vain tekivät hänen käytöksensä vieläkin kunnioitettavammaksi. Mutta niin peloissaan kun hän olikin sen vaaran suhteen, mihin Landry oli joen luona joutunut, ei hän kuitenkaan voinut olla moittimatta pikku Fadettea. Hän tunsi niin suurta vastenmielisyyttä häntä kohtaan, ettei hän tahtonut ensinkään uskoa tytön vain sattumalta löytäneen hänen veljensä ja vain pelkästä hyvyydestä häntä auttaneen.
"Sepä olikin Fadette ", sanoi hän, "joka loihti virvatulen sinua harhauttamaan ja jokeen hukuttautumaan, mutta Jumala ei sitä sallinut, sillä sinä et ole milloinkaan kulkenut kadotuksen tietä. Silloin tuo ilkeä Sirkka väärinkäytti hyvyyttäsi ja kiitollisuuttasi ja sai sinun antamaan lupauksen, joka niin suuresti sinua vahingoitti, ja sen hän tiesi hyvin. Hän on oikein kamala, tuo tyttö; kaikki noidat rakastavat pahaa, hyviä ei olekkaan. Hän tiesi aivan hyvin saattavansa sinut riitaan Madelonin ja paraimpien tuttaviesi kanssa. Hän tahtoi myöskin että sinä joutuisit tappeluun, ja ellei Jumala toisen kerran olisi sinua auttanut hänen pauloistaan, niin olisit joutunut ilmiriitaan ja tullut onnettomaksi."
Landry, joka mielellään katseli asioita samalla tavalla kuin veljensäkin, ajatteli että hän ehkä oli oikeassa, siksi hän ei ruvennut erikoisemmin Fadettea puolustamaan. He puhelivat virvatulesta, jota Sylvinet ei ollut milloinkaan nähnyt ja josta hän oli hyvin utelias kuulemaan, vaikkei toivonutkaan sitä näkevänsä. Mutta he eivät uskaltaneet puhua siitä äidille, sillä hän pelästyisi jo sitä ajatellessaankin, eikä isällekään, sillä hän tekisi sellaisista asioista pilaa — hän oli nähnyt aarnikeijun ainakin parikymmentä kertaa, siitä vähääkään välittämättä.
Tanssia jatkettiin myöhään yöhön, mutta Landry, joka tunsi olevansa alakuloinen, hän kun nyt todella oli joutunut riitaan Madelonin kanssa, ei tahtonut käyttää Fadetten suomaa vapautta, vaan auttoi veljeään eläinten laitumelta tuomisessa. Kun hän tällä matkalla joutui puolitiehen Pricheen päin ja kun hänen päätänsäkin kivisti, sanoi hän veljelleen jäähyväiset saraniityn luona. Sylvinet tahtoi ettei hän nyt menisikään vierinkiviportaan kautta, sillä hän pelkäsi että aarnikeiju tai Sirkka siellä taasen tekisivät hänelle kepposiaan, ja sai veljensä lupaamaan että hän tekisi kierroksen ja menisi joen yli ison myllysillan kautta.