"Sinä et pidä tätä paikkaa hauskana", sanoi Fadette, "sillä te rikkaat olette niin vaativaisia. Kun teidän tekee mielenne istua ulkona, niin pitäisi teillä välttämättä olla kaunis nurmikko allanne, ja te voittekin niityillänne ja puutarhoissanne valita kauniimmat paikat ja paraimman siimeksen. Mutta ne, joilla ei ole mitään, eivät vaadi niin paljo, vaan tyytyvät ensimäiseen kiveen, jota vasten voivat päänsä kallistaa. Okaat eivät pistä heidän jalkojaan, ja missä milloinkin liikkuvatkin, on heillä avoin silmä huomaamaan mikä on kussakin paikassa kaunista. Ei ole, Landry, ensinkään rumia paikkoja niiden mielestä, jotka tahtovat ymmärtää sitä hyvää ja kaunista, mitä Jumala on kaikkiin käsialoihinsa kätkenyt. Vaikken olekkaan mikään loihtija, tiedän kuitenkin mihin mitättöminkin kasvi kelpaa, minkä tallaat jalkaisi alle, ja kun kerran tiedän mihin ne kelpaavat, katselen niitä mielelläni enkä halveksi niitä enemmän näkönsä kuin hajunsakaan puolesta. Kerron tätä sinulle, Landry, voidakseni sitte sanoa jotakin, jota voi sovittaa ihmisiin yhtähyvin kuin puutarhakukkiin ja tienohessa kasvavaan rikkaruohoon: ylen usein halveksitaan sitä, mikä ei näytä kauniilta eikä hyvältä, ja jätetään huomioon ottamatta että se voisi olla hyödyksi ja avuksi."

"En oikein ymmärrä mitä sillä tarkotat", sanoi Landry istuutuen hänen viereensä, ja he istuivat niin hetkisen vaiti, sillä pikku Fadetten ajatukset liikkuivat nyt niillä mailla, jonne Landry ei jaksanut häntä seurata. Landry taas ei voinut olla jonkinlaisella mielihyvällä tyttöä kuuntelematta, sillä hän ei ollut milloinkaan kuullut niin vienoa ääntä eikä niin hyvin lausuttuja sanoja.

"Tiedätkö mitä, Landry?" puhui tyttö taasen. "Ansaitsen enemmän myötätuntoisuutta kuin moitetta, ja jos olenkin tehnyt väärin itseäni kohtaan, en ainakaan ole milloinkaan tehnyt mitään todellista vääryyttä muille, ja jos ihmiset olisivat oikeudenmukaisia ja järkeviä, niin he paljoa enemmän katsoisivat hyvään sydämeeni kuin rumiin kasvoihini ja kehnoihin vaatteisiini. Ajattelehan — ja ellet sitä tiedä, voin sinulle kertoa — mikä on ollut kohtaloni siitä asti kun synnyin. En tahdo sanoa mitään pahaa äitiraukastani, jota kaikki moittivat ja sättivät, vaikkei hän voi itseään puolustaa — enkä voi niin tehdäkkään, kun en oikein tiedä mitä pahaa hän on tehnyt tai houkuteltu tekemään. Mutta maailma on niin paha, että kun tuskin olin kadottanut äitini ja yhä vielä häntä katkerasti surin, niin muut lapset, suuttuneena minuun mistä tahansa — leikistä, pikku asiasta, jonka olisivat antaneet toisilleen heti anteeksi — ivasivat minua äitini rikoksesta ja koettivat minua pakottaa häpeemään hänen tähtensä. Ehkä olisi joku järkevä tyttö, niinkuin sinä sanot, minun sijassani vaijennut, ajatellen että on viisaampaa heittää äiti sikseen ja antaa ihmisten puhua hänestä mitä rivouksia tahansa, päästäkseen itse rauhaan. Mutta minä, näetkös, en sitä voinut. Se kävi minulle yli voimien. Äitinihän oli kuitenkin äitini, ja olkoon hän millainen hyvänsä, joko hänet löydän tahi en milloinkaan enää saa kuulla hänestä puhuttavankaan, tulen häntä aina rakastamaan kaikesta sydämestäni. Ja kun minulle sanotaan että olen seikkailijattaren ja kapakanpitäjän tytär, silloin minä suutun, mutta en omasta puolestani, sillä tiedän ettei se ole mikään loukkaus minua kohtaan, kosken ole mitään pahaa tehnyt, vaan äitiraukkani puolesta, jota minun velvollisuuteni on puolustaa. Ja kun en voi enkä ymmärrä häntä oikein puolustaa, kostan hänen puolestaan sanomalla ihmisille totuuksia ja todistamalla etteivät he ole parempia kuin hänkään, jota he kivittävät. Sentähden he sanovat että olen utelias ja hävytön ja että urkin heidän salaisuuksiaan, levittääkseni ne sitte maailmaan. On kyllä totta, että Jumala on luonut minut uteliaaksi, jos nimittäin se on uteliaisuutta, että haluaa selkoa asioista, joita ei tiedä. Mutta jos minua olisi kohdeltu hyvin ja ihmisellisesti, en olisi milloinkaan koettanut tyydyttää uteliaisuuttani muitten kustannuksella. Olisin tyytynyt niihin salaisuuksiin, jotka isoäitini minulle opettaa ja jotka tarkottavat ihmisruumiin parantamista. Kukat, yrtit, kivet, hyönteiset, kaikki luonnon salaisuudet — niissä olisi ollut kyllin minulle, joka mielelläni kuleskelin ympäri ja nuuskin kaikkialla. Olisin ollut aina yksin, mutta en kuitenkaan milloinkaan ikävissäni, sillä suurin huvini on oleskella yksinäisillä paikoilla ja ajatella kaikellaisia asioita, joista en kuule niiden koskaan puhuvan, jotka pitävät itseään hyvinkin tietävinä ja viisaina. Jos olen antautunut tekemisiin ihmisten kanssa, on se tapahtunut ainoastaan halusta tehdä heille pieniä palveluksia niillä pienillä tiedoilla, joita olen vähitellen itselleni hankkinut ja joista isoäidillenikin on toisinaan hyötyä, vaikkei hän sano mitään. Niin, sensijaan että olisin saanut osakseni kiitosta niiltä minun ikäisiltäni lapsilta, joiden sairauksia ja vammoja olen parantanut ja joille olen antanut hyviä neuvoja, milloinkaan mitään palkintoa pyytämättä, on minua solvattu noidaksi, ja ne, jotka puhuivat kauniita sanoja silloinkun tarvitsivat apuani, haukkuivat minua ensi tilassa."

"Se minua harmitti, ja minä olisin voinut tehdä heille vahinkoa, sillä minä en tunne ainoastaan hyödyllisiä vaan myöskin vahingollisia asioita; mutta niin en ole milloinkaan tehnyt, sillä en ole ilkeäluontoinen, ja jos kostankin sanoilla, niin teen sen päästäkseni heti irti mielipahastani ja unohtaakseni harmini, voidakseni sitte antaa anteeksi, niinkuin Jumala on käskenyt. Mitä siihen tulee, etten välitä ulkonäöstäni ja tavoistani, niin sen kai pitäisi vain todistaa etten ole niin turhamainen, että kuvittelisin olevani kaunis, kun tiedän olevani niin ruma, ettei kukaan ilkiä minua katsella. Tiedän sen kyllä, sillä minulle on siksi usein siitä huomautettu, ja nähdessäni kuinka ihmiset ovat kovia ja ylenkatseellisia niille, jotka Jumala on jättänyt vähäosaisiksi, on minua suorastaan huvittanut tehdä heille hiukan kiusaa; mutta itseäni olen lohduttanut sillä, etteivät kasvoni ole vastenmieliset taivaalliselle isälleni ja suojelusenkelilleni, jotka eivät arvostele minua senvuoksi huonommin, yhtävähän kun moitin heitä siitä mitä olen saanut. En ole myöskään niitä, jotka sanovat: 'tuossa on lehtimato, hyi kuinka ruma elävä — kuinka ruma se onkaan, pole se kuoliaaksi!' En pole kuoliaaksi ainoatakaan Jumalan luomaa olentoa, ja jos lehtimato putoaa veteen, asetan sen alle lehden, että se voisi pelastua. Sentähden sanovat ihmiset että pidän ilkeistä eläimistä ja että olen noita, kun en pidä sammakkojen rääkkäämisestä enkä kärsi että ny'itään ampiaisilta jalkoja ja että eläviä yölepakkoja naulitaan puuhun. Eläinraukat, ajattelen itsekseni, jos kaikki rumat tapettaisiin, niin en minä olisi paremmin oikeutettu elämään kuin hekään."

XIX.

Landry tunsi omituista liikutusta pikku Fadetten puhuessa noin rauhallisesti ja nöyrästi rumuudestaan, ja koettaen muistutella mieleensä hänen kasvojaan, joita hän tuskin nyt näki pimeässä kivilouhoksessa, sanoi hän tytölle, ollenkaan yrittämättä häntä imarrella:

"Mutta ethän sinä, Fadette, ole ollenkaan niin ruma kuin itse luulet ja sanot. On niitä paljo rumempiakin, eikä sentään kukaan heitä senvuoksi moiti."

"Olenko enemmän tai vähemmän ruma, se ei muuta sitä tosiasiaa, ettet voi missään tapauksessa sanoa minua kauniiksi. Älä huolikkaan minua lohduttaa, sillä en minä sure sitä asiaa ensinkään."

"Kuka tietää minkänäköinen olisit, jos olisit huolellisemmin puettu ja kammattu niinkuin muutkin? Yhdestä asiasta ainakin ovat kaikki yksimielisiä, ja se on, että ellei sinulla olisi niin lyhyt nenä, niin suuri suu ja niin tumma iho, et olisi ollenkaan hullumman näköinen, sillä sanotaan niinkin, ettei koko paikkakunnalla ole kellään sellaisia silmiä kuin sinulla, ja että ellet katsoisi niin rohkeasti ja ivallisesti, niin mielelläänkin soisi sinun itseään katsovan."

Landry puhui tuollalailla olematta itsekään selvillä miksi hän niin puhui. Hän koetti muistutella mieleensä pikku Fadetten ulkonaisia virheitä ja etuja, ja hän omisti nyt ensimäisen kerran tytölle huomiota ja mielenkiintoa, jommoista hän ei olisi hetki sitten luullut mahdolliseksi. Tyttö sen kyllä huomasi, mutta ei ollut huomaavinaan, sillä hän oli liian viisas ottaakseen Landryn mielenkiintoa vakavalta kannalta.