"Minähän olen jo sinulle sanonut, Landry", vastasi tyttö, "etten halua miellyttää niitä, jotka eivät minua miellytä."
"Mutta jos sanot sen minulle, niin se kai merkitsee — —"
Landry katkasi äkkiä puheensa, hämmästyen sitä mitä oli aikonut sanoa, ja jatkoi:
"— niin se kai merkitsee, että tunnet enemmän kunnioitusta minua kuin noita muita kohtaan? Minä luulin että vihaisit minua, kun en ole milloinkaan ollut sinulle ystävällinen."
"Ehkä olen sinua vähän vihannutkin", vastasi pikku Fadette; "mutta jos niin on ollutkin, niin sillälailla ei ole ainakaan tästä päivästä lähtien, ja minä tahdon sanoa sinulle syyni. Luulin että olit ylpeä, ja se sinä oletkin; mutta sinä voit kukistaa ylpeytesi täyttääksesi velvollisuutesi, ja se on sinulle sitä suuremmaksi kunniaksi. Luulin sinua kiittämättömäksi, ja vaikka juurtunut ylpeytesi kehottaakin sinua siihen, niin olet kuitenkin samalla niin uskollinen lupauksissasi, että teet mitä hyvänsä täyttääksesi sanasi. Sitäpaitsi minä luulin sinua pelkuriksi, ja minun teki mieleni halveksia sinua, mutta nyt näen että olet vain taikauskoinen ja ettei sinulta puutu urhoollisuutta, kun on tosi kysymyksessä. Olet tänään tanssinut kanssani, vaikka se oli sinulle kovin alentavaa. Tulitpa vielä iltamessun jälkeenkin minua hakemaan kirkon ulkopuolelta, juuri kun olin rukouksen jälkeen antanut sinulle sydämessäni anteeksi enkä enää aikonut sinua kiusata. Sinä olet minua puolustanut ilkeitä nulikoita vastaan ja sinä vaadit taisteluun suuremmat pojat, jotka ilman sinua olisivat pidelleet minua pahoin. Ja nyt tänä iltana, kun kuulit minun itkevän, tulit luokseni lohduttamaan ja auttamaan. Älä luule että minä sellaista unohdan. Koko elämäni ajan olen osottava että pidän sen muistissa, ja sinä vuorostasi voit pyytää minulta mitä tahdot ja milloin haluat. Tiedän tuottaneeni tänään sinulle suuren surun. Niin, minä tiedän sen, Landry; sillä olen senverran noita, että olen huomannut mitä sinun mielessäsi liikkuu, vaikken tänä aamuna vielä tiennyt siitä mitään. Voit olla vakuutettu, että olen pikemmin vallaton kuin paha, ja jos olisin tiennyt että olit Madeloniin rakastunut, en olisi saattanut sinua riitaan hänen kanssaan, niinkuin nyt olen tehnyt pakottamalla sinun tanssimaan kanssani. Myönnän että minua huvitti nähdä sinun täytyvän heittää sikseen kaunis tyttö, tanssiaksesi minunlaiseni ruman kanssa; mutta minä luulin että se oli vain pieni haava itserakkaudellesi. Mutta kun vähitellen käsitin että se oli todellinen sydämen haava, että sinä vasten tahtoasi alituiseen katsoit Madelonin puoleen ja että hänen epäystävällisyytensä sai sinut miltei itkemään, silloin minäkin itkin — niin, minä itkin todellakin, kun sinä tahdoit taistella hänen ihailijoittensa kanssa, vaikka sinä luulit että ne olivat katumuksen kyyneleitä. Ja sentähden itkin vielä silloinkin niin katkerasti, kun sinä yllätit minut täällä, ja sentähden olen itkevä kunnes olen korjannut sen pahan, mitä olen tehnyt hyvälle ja rehdille pojalle, sillä sellaisena minä nyt sinua pidän."
"Ja jos me nyt, Fanchon-raukka", sanoi Landry aivan liikutettuna niistä kyynelistä, joita tyttö taasen alkoi vuodattaa, "otaksuisimme että sinä olet saanut aikaan epäsopua minun ja semmoisen tytön välillä, johon olen rakastunut, niinkuin luulet, niin mitä sinä voisit tehdä sovittaaksesi jälleen meidän välimme?"
"Luota minuun, Landry", vastasi pikku Fadette. "Minä en ole niin tyhmä, etten voisi selittää tuota kaikkea tyydyttävällä tavalla. Madelon saa kuulla kaikki minun syyni. Minä ripitän itseni hänelle ja puhdistan sinut lumivalkoiseksi. Ellei hän huomenna ole jälleen sinun ystäväsi, niin hän ei ole sinusta milloinkaan pitänytkään, ja — —"
"Ja minä olen typerä, jos häntä kaipaan, Fanchon; ja kun hän ei olekkaan minua milloinkaan rakastanut, niin sinä vaivaat suotta itseäsi. Älä siis välitä koko asiasta mitään, vaan lohduta itsesi sen pienen tuskan suhteen, jonka olet minulle tuottanut. Olen jo siitä parantunut."
"Sellaiset surut eivät niin pian parane", vastasi pikku Fadette — "ainakin niin väitetään", jatkoi hän kuin oikaisten. "Sinä, Landry, puhut noin ainoastaan harmissasi. Mutta kun tulee huomispäivä, olet yhtä pahoillasi, kunnes olet jälleen sopinut välisi tuon kauniin tytön kanssa."
"Ehkä", sanoi Landry; "mutta nyt vakuutan sinulle kunniasanallani, etten ole ensinkään pahoillani ja etten ajattele koko asiaa. Luulen että sinä tahdot minulle uskotella, että tunnen niin suurta ystävyyttä häntä kohtaan, mutta itse olen sitä mieltä, että jos olenkin hänestä pitänyt, niin tuo pitäminen on ollut niin pientä, että olen sen jo unohtanut."