Kun Landry oli vapautunut tuhmasta pelostaan, ei hän voinut olla ihailematta sitä hurskautta, mikä ilmeni kaikissa pikku Fadetten ajatuksissa ja rukouksissa. Olipa hän paljoa hartaampi uskossaan kuin muut. Hän rakasti Jumalaa koko sydämensä lämmöllä, sillä hän oli kaikissa asioissa niin innostunut ja sydämellinen, ja kun hän puhui Landrylle tuosta rakkaudestaan, huomasi tämä kummakseen että hänelle itselleen oli opetettu rukouksia ja uskonnollisia menoja, joita hän ei milloinkaan ollut yrittänytkään käsittämään ja joita hän noudatti kunnioittavasta velvollisuudentunnosta, tuntematta koskaan rakkautta Luojaa kohtaan, niinkuin pikku Fadette.

XXVI.

Kun Landry näin puheli ja kuleskeli pikku Fadetten seurassa, oppi hän tuntemaan monien kasvien ominaisuuksia ja joukon lääkkeitä sekä ihmisten että eläinten parantamiseksi. Hän teki pian kokeen, yrittäen parantaa muuatta isä Caillaudin lehmää, joka oli saanut liiallisesta apilansyömisestä puhallustaudin; ja kun eläinlääkäri oli sen hylännyt, sanoen ettei se voisi elää enää tuntiakaan, antoi hän lehmälle erästä juomaa, jota pikku Fadette oli opettanut hänen valmistamaan. Hän suoritti lääkitsemisensä salassa, ja kun isäntä poikineen, suruissaan niin kauniin lehmän kadottamisesta, tuli aamulla ulos sitä kuoppaamaan, seisoi se jo pystyssä ja haisteli heiniä, silmät kirkkaina ja turvotus miltei kokonaan hävinneenä. Toisen kerran oli kyykäärme purrut nuorta hevosta, ja Landry pelasti sen nopeasti, tälläkin kertaa Fadetten neuvojen avulla. Vihdoin hän sai koetella hänen keinojaan vesikauhuisen koiran parantamisessa, joka paranikin eikä purrut enää ketään. Kun Landry, mikäli mahdollista, salasi tuttavuuttaan pikku Fadetten kanssa, ei hän liioin kehunut taitojaan, vaan elukkain paraneminen luettiin hänen hellän hoitonsa ansioksi. Mutta isä Caillaud, joka hänkin ymmärsi tuollaisia asioita, niinkuin jokaisen oikean maanviljelijän pitää, hämmästyi ja sanoi:

"Isä Barbeau ei ole mikään taitava elukkain hoitaja eikä hänellä ole liioin karjaonneakaan, sillä hän menetti monta eläintä viime vuonna, eikä se ollut ensi kertaa. Mutta Landry on karjanhoitajaksi syntynyt, sillä se on synnynnäinen lahja eikä siihen vaikuta koulunkäynnit eikä tutkinnot, ellei ole sitä luontumusta luonnossa. Mutta Landrylla on sellainen, ja hän osuu aina oikeaan. Poika on luonnolta saanut suuren lahjan, ja se on taloudenhoidossa suuremman arvoinen kuin käteinen raha."

Isä Caillaud ei puhunut noin yksinkertaisuudesta eikä taikauskoisuudesta, mutta kyllä hän erehtyi aikalailla otaksuessaan että tuo taito ilmeni Landryssa luonnonlahjana; Landryn ainoa ansio tässä suhteessa oli se, että hän seurasi tarkoin ja järkevästi saamiaan ohjeita. Puhe luonnonlahjasta ei silti ole pelkkää tarua, sillä pikku Fadette sen omisti ja voi sen pienen järkevän opastuksen perusteella, minkä hän oli saanut isoäidiltään, aavistaa ja löytää, kuten oikea keksijä ainakin, niitä erinomaisia ominaisuuksia, jotka Jumala on kätkenyt muutamiin kasveihin. Hän ei silti ollut mikään noita, mutta hänellä oli huomiokyky, jonka avulla hän kykeni tekemään vertailuja, vetämään johtopäätöksiä ja suorittamaan kokeita, ja se on kieltämättä luonnonlahja. Isä Caillaud käsitti tämän lahjan vieläkin suuremmaksi. Hän oli sitä mieltä, että jokaisella karjanhoitajalla ja maanviljelijällä on oma luontumuksensa ja että hänen pelkkä läsnäolonsa joko hyödyttää tai vahingoittaa karjaa. Ja kun kaikissa väärissäkin luuloissa on aina jonkun verran totuutta, täytyy meidän myöntää että huolellisuus, siisteys ja tunnollisuus ovat aina omiaan kääntämään hyväksi sen, minkä huolimattomuus ja tyhmyys yrittävät viemään perikatoon.

Kun Landry oli aina ollut tällaisiin asioihin innostunut, vahvistui hänen ystävyytensä Fadettea kohtaan vielä enemmän kiitollisuudesta hänen neuvoistaan ja kunnioituksesta nuoren tytön taitoa kohtaan. Hän oli Fadettelle erittäin kiitollinen, että tämä oli pakottanut hänen karkottamaan luotaan lemmenhaaveilut heidän kulkiessaan ja keskustellessaan, ja hän käsitti että Fadette ajatteli enemmän ihailijansa etua ja hyötyä kuin omaa huviaan saada alati osakseen hänen ihailuaan, niinkuin Landry alussa oli toivonut.

Landry oli tuota pikaa niin rakastunut, ettei hän enää olisi ensinkään hävennyt osottaa rakastuneensa tuohon pieneen tyttöön, jota pidettiin rumana, häijynä ja huonosti kasvatettuna. Hän tosin käyttäytyi varovaisesti, mutta se tapahtui etupäässä kaksoisveljensä tähden, sillä hän tunsi tämän mustasukkaisuuden ja tiesi miten vaikeata Sylvinetin oli ollut suvaita edes hänen lievää suhdettaan Madeloniin, tunnetta, joka oli ollut aivan pintapuolinen ja tyyni verrattuna siihen, mitä hän nyt tunsi Fanchon Fadetia kohtaan.

Mutta jos Landry olikin liian kiihkeätunteinen käyttäytyäkseen tyynesti, oli pikku Fadette sitävastoin taipuvaisempi säilyttämään salaisuuksia, eikä hän sitäpaitsi tahtonut saattaa Landryta liiaksi tuttaviensa pilan esineeksi, ja kun hän lisäksi vielä rakasti häntä liiaksi tuottaakseen hänelle ikävyyksiä perheensä keskuudessa, pakotti hän Landryn niin suureen salaperäisyyteen, että kului miltei vuosi ennenkun heidän suhteensa tuli ilmi. Landry oli totuttanut Sylvinetin olemaan valvomatta kaikkia hänen tekojaan ja toimiaan, ja seutu, joka ei ole erittäin tiheään asuttu, vaan sensijaan metsäinen ja rotkoteitä täynnä, on aivan kuin luotu salaisia rakkauskohtauksia varten.

Kun Sylvinet huomasi ettei Landry enää ajatellut Madelonia, niin — vaikka hän alussa olikin myöntynyt tuohon veljenrakkauden tasajakoon, varsinkin kun sitä melkoisesti lievensi Landryn ujous ja tytön varovaisuus — tuotti hänelle kuitenkin suurta iloa että Landry ei pitänyt kiirettä riistääkseen rakkauttaan häneltä, antaakseen sen jollekin naiselle, ja kun hän oli mustasukkaisuudestaan vapautunut, soi hän veljelleen enemmän vapautta mennä minne halusi ja toimia mielensä mukaan, niinhyvin sunnuntaisin kuin muinakin lepoaikoina. Landry kyllä keksi verukkeita tullakseen ja mennäkseen miten paraiten soveltui, ja varsinkin sunnuntai-iltoina hän läksi hyvissä ajoin Kaksolasta eikä tullut Pricheen ennenkun vasta keskiyön aikana, mikä oli hänelle hyvin helppoa, sillä hän oli tehnyt vuoteensa kalustovajaan. Siten saattoi Landry tulla kotiin mihin aikaan tahansa ketään herättämättä, ja hänellä oli aina sunnuntaipäivät vapaita maanantai-aamuun saakka, sillä isä Caillaud ja hänen vanhin poikansa, jotka molemmat olivat vakavia miehiä, käymättä milloinkaan kapakassa tai pitämättä kaikkia lepopäiviä kestipäivinä, olivat ottaneet tavakseen sinä päivänä huolehtia talon hoidosta, niin että kaikki nuoret, jotka viikon kuluessa tekivät raskaampaa työtä kuin he, saivat vapaasti liikkua ja huvitella, niinkuin Luojan tarkotuskin on.

Ja talvella, jolloin yöt ovat niin kylmät, että tuskin saattaa käydä ulkona kedolla rakastettuaan tapaamassa, löysivät Landry ja pikku Fadette mukavan turvapaikan Jacotin-tornissa, entisessä kunnan kyyhkyslakassa, joka, vaikka kyyhkyset olivat sen jättäneet jo vuosia sitten, oli vielä hyvin suojattu ja turvattu, sijaiten sitäpaitsi Caillaudin mailla. Ukko käytti sitä ylijäämän viljansa säilytyspaikkana, ja kun Landrylla oli avain ja torni sijaitsi Prichen maitten rajalla, hyvinaidatun apilaniityn keskellä, eikä aivan kaukana vierinkiviportaalta, niin olisipa paholainen ollut jotenkin kekseliäs, jos hän olisi voinut tulla sinne rakastaviamme yllättämään. Kun ilma oli suojainen, menivät he nuoreen metsään, jota kasvaa kaikkialla koko seudulla. Se onkin oiva pakopaikka varkaille ja rakastaville, ja kun meidän tienoillamme ei ole lainkaan varkaita, käyttävät sitä rakastavaiset, ja siellä he voivatkin olla rauhassa eikä heidän siellä myöskään ikävä tule.