"Sillä ei ole niin kiirettä", sanoi pikku Fadette; "tahtoisin päinvastoin pyytää ettette te, Barbeau, mainitsisi kenellekään tästä rikkaudesta. Ruma kun olen, en halua joutua naimisiin rahojeni tähden, vaan hyvän sydämeni ja hyvän maineeni tähden, ja kun minulla on näillä seuduin huono maine, niin haluan olla täällä jonkun aikaa, jotta ihmiset huomaisivat etten ole sitä ansainnut."
"Mitä rumuuteen tulee, Fadette", sanoi Barbeau kohottaen silmänsä, jotka koko ajan olivat olleet koriin suunnatut, "voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että olette kaunistunut oikein ihmeteltävästi ja tullut aivan toisen näköiseksi kaupungissa ollessanne, niin että teitä nyt voi sanoa oikein sieväksi tytöksi. Ja mitä sitte huonoon maineeseenne tulee, niin — jos ette sitä ansaitse, niinkuin mielelläni tahdon uskoa, on tuo tuumanne jäädä tänne vähäksi aikaa ja pitää rikkautenne salassa mielestäni hyvä, sillä on paljo ihmisiä, joita rikkautenne niin häikäisisi, että menisivät kanssanne naimisiin tuntematta teitä kohtaan sitä kunnioitusta, jota vaimo voi mieheltään vaatia.
"Mitä vihdoin tulee rahoihinne, jotka tahdoitte uskoa minun hoitooni, niin sellainen menettely olisi laitonta ja saattaisi minut joskus epäluulonalaiseksi, sillä pahoja kieliä on aina; ja sitäpaitsi, jos olettekin oikeutettu määräämään omista rahoistanne, ette voi mielivaltaisesti päättää siitä, mikä kuuluu alaikäiselle veljellenne. Kaikki, mitä voin tehdä, on kysyä puolestanne lakimiehen neuvoa nimeänne mainitsematta. Olen sitte ilmottava teille paraan tavan saattaaksenne turvaan veljenne ja oman perintönne, ilman että sen tarvitsee kulkea laintuntijain käsissä, sillä ne eivät ole kaikki kyllin omantunnonmukaisia. Viekää siis korinne jälleen kotiinne ja piilottakaa se, kunnes olen antanut teille vastauksen. Kun niin tarvitaan, tarjoudun todistamaan kanssaperijänne asiamiehen edessä nyt laskemamme summan suuruuden; kirjotan sen tänne luuvan kulmaan, etten unohtaisi."
Eikä pikku Fadette muuta tarkottanutkaan, kuin että isä Barbeau saisi tietää kuinka asiat olivat. Ja jos hän samalla tunsi vähän ylpeyttäkin rikkaudestaan, niin se johtui siitä, ettei ukko nyt voisi häntä syyttää Landryn rahojen himoitsemisesta.
XXXIV.
Kun Barbeau näki miten viisas tyttö oli ja ymmärsi hänen sievän viekkautensa, ei hän pitänyt erikoisempaa hoppua tytön rahojen sijottamisella, vaan otti ensin selkoa hänen maineestaan Château-Meillantista, jossa pikku Fadette oli palvellut. Sillä vaikka nuo kauniit myötäjäiset häntä houkuttelivatkin ja saivat hänen tyytymään vähemmän arvokkaisiin sukulaisuussuhteisiin, ei hän ollut yhtä mukaantuvainen poikansa vaimon kunniata koskevan puolen suhteen. Hän meni sentähden itse Château-Meillantiin ja kuulusteli tunnollisesti asiaa. Siellä hän sai tietää ettei pikku Fadette ollut suinkaan tullut sinne siunatussa tilassa eikä synnyttänyt lasta, vaan että hän oli käyttäytynyt niin hyvin, ettei ollut vähintäkään muistuttamista hänen suhteensa. Hän oli palvellut vanhaa aatelisneitiä, entistä nunnaa, joka oli häntä kohdellut pikemmin seuranaisenaan kuin palvelijattarenaan, siinä määrässä oli häntä miellyttänyt tytön hyvä käytös, puhtaat tavat ja terävä äly. Hän kaipasi suuresti pikku Fadettea ja sanoi että tyttö oli jumalaapelkääväinen, työteliäs, säästäväinen, puhdas, järjestystä rakastava ja niin hyvänsävyinen, ettei hän milloinkaan enää tapaisi hänen vertaistaan. Ja kun tuo vanha nainen oli jotenkin rikas, niin hän harjotti melkoisessa määrässä hyväntekeväisyyttä, joissa puuhissa pikku Fadette oli suureksi avuksi sairaiden hoitoon, lääkkeiden valmistamiseen ynnä muuhun nähden, oppien samalla niitä uusia tietoja, joita haltijattarensa oli hankkinut itselleen luostarissa ollessaan.
Barbeau tuli hyvin tyytyväiseksi ja palasi Cosseen päättäen jouduttaa asian päätöstä. Hän kutsui perheensä koolle ja kehotti vanhimpia lapsiaan, veljiään ja kaikkia naispuolisia omaisiaan ennakkoluuloitta ottamaan selkoa pikku Fadetten käytöksestä aina siitä asti, kun hän oli tullut siihen ikään, että oli itse töistään vastuunalainen. Jos kaikki paha, mitä hänestä oli sanottu, johtui ainoastaan lapsellisuudesta, ei siihen olisi pantava mitään huomiota, mutta jos sitävastoin joku voi sanoa nähneensä hänen käyttäytyneen huonosti tai sopimattomasti, tulisi hän yhä kieltämään Landrya seurustelemasta hänen kanssaan. Tehtävä suoritettiin niin varovasti kuin hän oli toivonutkin, ja myötäjäisistä ei mainittu sanaakaan, sillä niistä hän ei ollut virkkanut kellekään, ei edes vaimolleen.
Sillä aikaa eleli pikku Fadette kaikessa hiljaisuudessa pienessä mökissään, jossa hän ei tehnyt mitään muutoksia, paitsi että piti kaikki paikat niin puhtaina, että olisi voinut peilata itseään hänen yksinkertaisissa huonekaluissaan. Hän puki pikku Heinäsirkkansa puhtaisiin vaatteisiin ja hankki, niin että sitä tuskin huomattiinkaan, pojalle, itselleen ja kummilleen parempaa ravintoa, mikä piankin näkyi pojan kasvoilla, sillä hän tuli kokolailla paremman näköiseksi ja hänen terveytensä varttui aivan tyydyttäväksi. Onnelliset olot vaikuttivat niinikään hänen mielialaansa edullisesti, ja kun hänen ei enää tarvinnut pelätä isoäidin pauhuja eikä kurituksia, vaan hän sensijaan sai osakseen hyväilyjä, ystävällisiä sanoja ja lempeätä kohtelua, tuli hänestä oikein herttainen poika, mieli alati täynnä kaikenmoisia hauskoja päähänpistoja.
Toisekseen oli Fanchon Fadetin olennossa ja käytöksessä tapahtunut niin suuri muutos, että pahat puheet unohtuivat ja moni poika, nähdessään hänen liikkuvan niin kevyesti ja miellyttävästi, toivoi hänen surunaikansa pian loppuvan, jotta voisi häntä lähetä ja pyytää häntä kanssaan tanssimaan.
Ainoastaan Sylvinet Barbeau ei tahtonut muuttaa mielipidettään hänestä. Hän huomasi kyllä että hänen perheessään oli tyttöön nähden jotakin tekeillä, sillä isä puhui hänestä tuon tuostakin, ja kun hän oli saanut kumotuksi jonkun vanhan Fadettea koskevan valheen, iloitsi hän siitä Fadetten tähden ja sanoi ettei hän voinut sietää, että hänen poikaansa oli syytetty viattoman tytön viettelemisestä.