Puhuttiin niinikään Landryn pikaisesta palaamisesta ja Barbeau näytti toivovan että Caillaud siihen suostuisi. Sanalla sanoen, Sylvinet huomasi ettei enää oltaisi niinkään nurjamielisiä Landryn rakkaudelle, ja silloin häneen iski taasen vanha synkkämielisyytensä. Huikenteleva yleinen mielipide oli viime aikoina kääntynyt Fadetten eduksi; hänen rikkaudestaan tosin ei tiedetty mitään, mutta hänestä pidettiin, ja siitä syystä hän oli Sylvinetille sitä vastenmielisempi, koska hän huomasi hänet kilpailijakseen Landryn rakkauden suhteen.
Aika ajoin virkkoi isä Barbeau hänen läsnäollessaan jonkun sanan avioliitosta, mainiten että kaksoset jo pian olisivat naimaijässä. Landryn avioliitto oli aina ollut Sylvinetille suorastaan kauhistuttava ajatus, sillä se merkitsi jotenkin samaa kuin täydellistä eroa veljesten välillä. Hänen kuumeensa palasi ja äiti kysyi uudestaan lääkärien neuvoa.
Eräänä päivänä äiti Barbeau tapasi tiellä Fanchette-kummin, joka, kuullessaan hänen surevan ja valittavan, kysyi minkätähden hän etsi apua niin kaukaa ja kulutti niin paljo rahaa, vaikka hänellä oli lääkäri aivan lähellä, taitavampi kuin kaikki muut niillä seuduin ja sellainen, joka ei harjottanut ammattiaan maksun vuoksi, niinkuin hänen isoäitinsä, vaan ainoastaan rakkaudesta Jumalaan ja lähimäisiin. Hän mainitsi pikku Fadetten nimen.
Äiti Barbeau puhui asiasta miehensä kanssa, jolla ei ollut mitään sitä vastaan. Hän päinvastoin tiesi että pikku Fadettea oli pidetty Château Meillantissa hyvinkin taitavana ja että kansaa oli tulvinut joka suunnalta kysymään neuvoa niinhyvin häneltä kuin hänen emännältään.
Äiti Barbeau pyysi siis Fadetten käymään heillä Sylvinetiä katsomassa, joka oli aivan vuoteen omana, ja antamassa hänelle apua.
Fanchon oli useampia kertoja etsinyt tilaisuutta puhutellakseen Sylvinetiä, niinkuin hän oli Landrylle luvannut, mutta Sylvinet oli välttänyt taitavasti jokainoan sellaisen yrityksen. Hän ei sentähden odottanut toista kutsua, vaan riensi suoraapäätä Kaksolaan. Siellä hän tapasi Sylvinetin kuume-uneen vaipuneena ja pyysi perheen jättämään hänet kahden sairaan kanssa. Kun tuollaiset "viisaat" naiset tavallisesti tahtovat toimia salassa, ei kukaan tehnyt vastaväitteitä, vaan hänet jätettiin yksin huoneeseen.
Ensin Fanchon otti käteensä Sylvinetin käden, joka riippui alas vuoteen syrjästä; mutta hän teki sen niin varovasti, että poika ei huomannut mitään, vaikka hän oli niin kevyt-uninen, että suriseva kärpänen voi hänet herättää. Sylvinetin käsi oli tulikuuma ja se tuli pikku Fadetten kädessä vieläkin kuumemmaksi. Nuorukainen näytti tulevan levottomaksi, mutta ei koettanutkaan vetää kättään pois. Silloin pikku Fadette pani toisen kätensä hänen otsalleen, yhtä varovasti kuin äskenkin, jolloin poika tuli entistäkin rauhattomammaksi. Mutta vähitellen hän rauhottui, ja Fadette tunsi että sairaan pää ja käsi vähitellen viileytyivät ja että hänen unensa muuttui levolliseksi kuin pienen lapsen. Niin istui Fadette hänen vieressään, kunnes Sylvinet näytti rupeevan heräämään, jolloin tyttö vetäytyi sängynverhojen taakse sekä poistui huoneesta ja koko talosta, sanottuaan ensin Barbeaun muorille:
"Menkää nyt poikanne luo ja antakaa hänelle jotakin syödä, sillä hänen kuumeensa on jo hävinnyt. Mutta älkää mitenkään puhuko hänelle minusta, jos haluatte että minä hänet parannan. Palaan uudelleen illalla niihin aikoihin, jolloin olette sanonut hänen tavallisesti tulevan huonommaksi, ja tahdon koettaa enkö voisi karkottaa kokonaan hänen ilkeätä kuumettaan."
XXXV.
Äiti Barbeau hämmästyi kovin nähdessään Sylvinetin aivan kuumeettomana, ja hän kiiruhti antamaan hänelle vähän ruokaa, jota poika söikin jommoisellakin halulla. Ja kun kuume oli raastanut häntä kokonaista kuusi päivää, jolloin hän ei ollut syönyt einettäkään, ihailtiin suuresti pikku Fadettea, joka sairasta herättämättä ja lääkkeitä antamatta, ainoastaan loihtimalla, niinkuin luultiin, oli saanut aikaan käänteen taudin kulussa.