"Voin kyllä", vastasi pikku Fadette. "Niin totta kuin Jumala on, olette te ainoa ihminen, joka, paitsi minua, tietää mitään."
"Ja luuletteko että Landry vielä tuntee teitä kohtaan samoja tunteita kuin ennenkin? Oletteko isoäitinne kuoleman jälkeen saanut mitään vakuutusta siitä, ettei hän ole muuttunut teille uskottomaksi?"
"Olen saanut siitä mitä varmimman vakuutuksen", vastasi hän, "sillä minä tunnustan että hän kolme päivää kuolemantapauksen jälkeen kävi minua katsomassa ja vakuutti silloin kuolevansa surusta, ellei saisi minua vaimokseen."
"Ja mitä te hänelle vastasitte, pikku Fadette?"
"Sitä en ole velvollinen teille ilmottamaan, isä Barbeau; mutta voinhan sen kuitenkin kertoa mieliksenne. Minä vastasin hänelle että meillä on vielä kyllin aikaa ajatella avioliittoa ja etten mielelläni ota sellaista poikaa, joka piti minusta vastoin vanhempiensa tahtoa."
Pikku Fadette sanoi tämän kokolailla ylpeästi ja rauhallisesti.
Barbeau tuli levottomaksi.
"Minulla ei ole oikeutta tehdä teille kysymyksiä, Fanchon Fadet", sanoi hän, "enkä tiedä onko teidän tarkotuksenne tehdä poikani onnelliseksi vai onnettomaksi koko elämänsä ajaksi. Mutta minä tiedän että hän pitää teistä kovin paljo, ja jos minä olisin teidän sijassanne ja tahtoisin tulla rakastetuksi itseni tähden, niin minä sanoisin itselleni: Landry Barbeau on minua rakastanut kun kävin ryysyihin puettuna, kun koko maailma minua vieroi ja kun hänen vanhempansakin, väärin kyllä, häntä siitä ankarasti moittivat. Hänen mielestään olin kaunis jo silloin, kun koko maailma väitti etten milloinkaan tulisikaan kauniiksi; hän on rakastanut minua huolimatta niistä ikävyyksistä, joita tämä rakkaus on hänelle tuottanut, hän on minua rakastanut lähellä ja loitolla olevana, sanalla sanoen: hän on rakastanut minua niin kokonaisesti, etten voi häntä epäillä enkä milloinkaan halua ketään toista miehekseni."
"Tuon kaiken olen jo aikoja sitte itselleni sanonut, isä Barbeau", vastasi pikku Fadette; "mutta sanon vielä kerran, että minusta on perin vastenmielistä joutua sellaisen perheen jäseneksi, joka häpeisi minua ja suostuisi asiaan vain hyvyydestä ja säälistä."
"Ellei mikään muu teitä pidätä, Fanchon, niin voitte kyllä tehdä päätöksenne", sanoi isä Barbeau. "Landryn omaiset teitä kunnioittavat ja haluavat teidät sukuunsa. Älkää vaan luulko että muutos johtuu siitä, että olette nyt rikas. Emme ole teitä karttaneet köyhyytenne tähden, vaan kaiken sen huonon tähden, mitä teistä puhuttiin. Ja jos niissä puheissa olisi ollut perää, en olisi milloinkaan suostunut sanomaan teitä miniäkseni, vaikka Landry olisi kuollut kymmenesti sentähden. Minä olen ottanut noista jutuista selkoa; olen varsin sitä varten käynyt Château Meillantissa, olen ottanut tarkan selon kaikesta sekä siellä että täällä, ja tunnustan nyt. että he ovat valehdelleet ja että te olette älykäs ja rehellinen tyttö, niinkuin Landry niin tulisesti aikoinaan vakuutti. Sentähden, Fanchon Fadet, olen nyt tullut luoksenne pyytämään teitä poikani vaimoksi, ja jos te vastaatte myöntävästi, on hän oleva täällä viikon päästä."
Tuo ehdotus, jota pikku Fadette oli odottanutkin, ilahutti häntä suuresti, mutta hän ei tahtonut näyttää liiaksi iloaan, sillä hän halusi ainaisiksi ajoiksi hankkia itselleen kunnioitusta tulevan perheensä puolelta ja vastasi sentähden aivan rauhallisesti. Silloin sanoi Barbeau hänelle: