He eivät ollenkaan tienneet, mistä päin olivat tulleet, eivätkä siis myöskään, mihin päin oli mentävä. Niinpä he astuivat läpi koko metsän aution kankaan laitaan asti, kääntyivät takaisin ja astuivat kauan, tehden monta mutkaa, kunnes viimein näkivät tulen välkkyvän pensaiden välitse.
"Kas niin, tässähän on talo", sanoi Germain, "ja ihmiset jo ovat valveilla, koska ovat tehneet tulen."
He olivat astuneet kaksi tuntia ja saapuneet samaan paikkaan, josta olivat lähteneet.
Mutta eipä se ollutkaan mikään talo, vaan heidän oma tulensa, jonka he olivat lähtiessään peittäneet ja jonka tuulen henki oli puhaltanut jälleen ilmi tuleen. "Joko nyt on yö niin pitkälle kulunut?"
He olivat astuneet kaksi tuntia ja saapuneet samaan paikkaan, josta läksivät.
IX.
Taivasalla.
"Ei, nyt minä luovun kaikista yrityksistä", sanoi Germain, polkien harmissaan jalkaa. "Me olemme lumotut, se on ihan varma, emmekä pääse tästä mihinkään ennen, kuin päivä tulee. Tämä metsä lienee noiduttu."
"Ei tässä ole syytä pahastua", sanoi Marie, "tyytykäämme ennemmin kohtaloomme. Me teemme suuremman tulen, poika on hyvästi kääritty, niin että hänellä ei ole mitään vaaraa emmekä suinkaan me itse kuole, jos olemmekin yhden yön ulkona. Mihin te panitte satulan, Germain? No tuonne, suurten orapihlajain keskeen, te muistamaton! Onpa nyt hauska ottaa se jälleen vuoteeksi!"
"Pidä sinä poikaa, ota hänet, niin minä vedän sängyn esiin vesakosta.
Älä sinä raamuttele käsiäsi.