"Hänen nimensä on Katerine, niin kuin sinun vaimo-vainajasikin."
"Katerineko? Tuleepa tosiaankin hauska, jos saa käyttää sitä nimeä. Katerine! Mutta jospa minä en voi rakastaa häntä yhtä paljon kuin entistä vaimoani, niin tulee siitä vain enempi surua, sillä sitenhän tulisin muistamaan häntä sitä useammin."
"Minä vakuutan, että sinä kyllä miellyt häneen. Hän on kelpo ihminen ja hänellä on hyvä sydän. Minä en ole nähnyt häntä pitkään aikaan, mutta ei hän silloin ollut mikään ruma tyttö. Vaan hän ei ole enää nuori, hänellä on ikää jo kaksineljättä vuotta. Hän on hyvästä perheestä, kunnon ihmisiä koko suku, ja hänellä on kahdeksan tai kymmenen tuhannen markan ala hyvää maata, jonka hän mielellään möisi ja ostaisi sijaan toista sieltä, mihin joutuisi asettumaan, sillä hän aikoo mennä uusiin naimisiin, ja minä tiedän, että hän ei suinkaan katsoisi sinun asemaasi huonoksi, jos vain muuten sinun luonteesi häntä miellyttää."
"Oletteko te jo sopinut koko asian?"
"Niin, paitsi ett'emme tiedä, mitä te molemmat ajattelette; mutta sitäpä juuri saisitte itse keskenänne selvitellä, kunhan ensin tulisitte tutuiksi. Hänen isänsä on vähän sukua minulle ja erittäin hyvä ystävä hän on aina ollut. Niin, kyllähän sinä tunnet Leonardin?"
"Olen minä nähnyt teidän puhelevan hänen kanssansa markkinoilla, ja viime kerran söitte yhdessä aamiaista siellä. Vai niin, siitäkö hän puheli teidän kanssanne niin kauan?"
"Siitä juuri; hän näki sinun myövän elukoita ja sinä hänen mielestään toimitit asiasi hyvin, ja hän arveli, että sinä näytit kauniilta, kelpo mieheltä ja sitä paitsi toimeliaalta ja ymmärtäväiseltä. Kun minä sitte kerroin hänelle, millainen sinä olet ja miten hyvin sinä olet käyttäytynyt koko ajan, kahdeksan vuotta, kuin me olemme eläneet ja tehneet työtä yhdessä, vaihtamatta koskaan tyytymätöntä tai pahaa sanaa, johtui hänelle mieleen, että sinun pitäisi naida hänen tyttärensä; ja minä sanon suoraan, että minä en vastustaisi sitä, sillä se vaimo on kunniallisesta perheestä ja melkoisen varakas ja pidetäänpä häntä arvossakin."
"Te näytätte pitävän paljon lukua tuosta varallisuudesta, isä."
"Niin, tietysti minä pidän; etkö sinäkin?"
"No, saatanpahan ottaa tuon lukuun, jos tahdotte; mutta kuten tiedätte, en minä puolestani huoli koskaan vaivata päätäni turhilla laskuilla, mitä minulle tulee taikka ei tule siitä, kuin me yhdessä ansaitsemme. Minä en ymmärrä jakelemista, siihen minun pääni ei kykene. Minä osaan arvostella maata, härkiä, hevosia ja vankkureja ja osaan kylvää, puida ja ruokkia elukoita. Lampaat, viinin viljelys, puutarhan hoito, pikku tulot ja hienoimpain kasvien viljelys, kaikki ne sellaiset ovat teidän poikanne huolena, enkä minä huoli niihin sekautua. Raha-asioissa minulla on huono muisti, ja minä mieluisemmin jätän ne kokonaan muille, kuin rupean riitelemään siitä, mikä on minun omaani, mikä toisen. Minä pelkään erehtyväni ja vahingossa ehkä vaalivani, mikä ei ole minulle tulevaa, ja jos kaupat eivät olisi niin yksinkertaiset ja selvät, en minä niistä koskaan selviäisi."