Germain mietti hetkisen, kysyi sitte, eikö Ormeauxin isäntää oltu nähty siellä.
"Kävi se", vastattiin, "hän ratsasti tästä ohitse kohta tytön lähdettyä."
"Seurasiko hän heitä?"
"Vai niin, tunnetteko te hänet?" irvisteli kylän kapakoitsija, jolta Germain tätä kyseli. "Niin, onpa hän aika hurja juoksemaan tyttöjen jäljestä. Mutta en minä luule hänen nyt tavoittaneen heitä; vaan jos tavoitti…"
"Kiitoksia, jo riittää!" Germain pikemmin lensi kuin juoksi Leonardin talliin, viskasi satulan hiirakolle selkään, hyppäsi itsekin ylös ja ajoi täyttä laukkaa metsään päin.
Hänen sydämmensä jyskytti levottomuudesta ja vihasta ja hiki juoksi pitkin kasvoja. Hän kannusti hiirakon sivut verisiksi, ja tamma, huomaten nyt oltavan matkalla kotitalliin, ei vitkastelutkaan.
XII.
Mummo.
Germain saapui kohta siihen paikkaan suon laidalle, jossa yötä oli vietetty. Tuli vielä savusi; vanha mummo oli keräämässä risuja, jotka Marie oli siihen koonnut. Germain pysähtyi kyselemään. Mummo oli kuuro, kuuli väärin ja vastasi:
"Niin, herra, tämä on Pirunsuo. Paha paikka eikä sitä pidä lähestyä heittämättä siihen kolmea kiveä vasemmalla kädellä ja tekemättä ristinmerkkiä oikealla; se ajaa pois pahat henget. Muuten se, joka kiertää tämän suon, joutuu onnettomuuteen."