"Jos hän niin sanoo, niin osoittaa se jaloa mieltä ja on kunniaksi hänelle. Mutta kun hän puhuu siten, se ei suinkaan merkitse mitään erinomaista, Germain, sillä minä siitä huomaan, että hän samalla pitää teistä ja tulisi vaimoksenne, jos me vain tahtoisimme."
"Ei, sepä juuri on pahin! Hän ei sano tuntevansa mitään vetoa minun puoleeni."
"Jos hän niin sanoo, vaikka ajattelee toista, niin tekee hän sen, saadakseen vain teitä luopumaan hänestä ja sen tähden hän ansaitsee, että te rakastatte häntä ja että me jätämme hänen nuoruutensa huomaamatta hänen suuren ymmärryksensä tähden."
"Niin, eikö totta?" sanoi Germain ja ihan uusi toivo alkoi välkkyä hänelle. "Olisihan se hyvin jalosti tehty ja hyvin omaa voittoa pyytämättömästi. Mutta minä pelkään, että hän on niin ymmärtäväinen ainoastaan sen tähden, että minä en miellytä häntä."
"Germain", sanoi mummo, "teidän täytyy nyt luvata pysyä levollisena koko viikko, unhottaa ikävänne, syödä, maata ja olla iloinen kuten ennen. Minä puolestani puhun mieheni kanssa, ja jos saan hänen suostumuksensa, niin voitte sitte kuulustella, mikä mieli tytöllä oikeastaan on teitä kohtaan."
Germain lupasi ja koko viikko kului ukko Mauricen puhumatta sanaakaan erityisesti hänelle eikä ukko näyttänyt edes aavistavankaan mitään. Vävy koetti pysyä levollisena, mutta hän oli kalpeampi ja levottomampi kuin koskaan.
XV.
Pikku Marie.
Sunnuntai-iltana kirkosta tullessa kysyi anoppi Germainilta, miten pitkälle hän oli selvinnyt tytön kanssa siitä asti, kuin he viimeksi puhelivat puutarhassa.
"En minä ole päässyt mihinkään asti", vastasi hän, "minä en ole puhellut hänen kanssansa."