Mummo otti korinsa ja läksi levittämään pestyjä vaatteita pensaille kuivamaan.
Germain teki kuten lapset, jotka päättävät tehdä, mitä heiltä pyydetään, kun näkevät, ett'ei viitsitä heitä kauemmin maanitella. Hän astui anoppinsa luo ja mainitsi viimein vapisevalla äänellä Guilletten pikku Marien.
Hyvin mummo kummastui; viimeksi hän toki vasta olisi ajatellut Marieta. Mutta arkatuntoisuudessaan hän ei kummastellut kovalla äänellä, vaan teki muistutuksensa hiljaa itsekseen. Nähtyään, että hänen vait'olonsa saattoi Germainin yhä enemmän pahoilleen, tarjosi hän hänelle koria sanoen: "ei teidän ainakaan sen tähden tarvitse olla auttamatta minua tässä työssäni. Pitäkääs tätä raskasta koria ja puhelkaamme vähän tarkemmin asiasta. Oletteko oikein tarkkaan ajatelleet, Germain? Ja oletteko lujasti päättäneet?"
"Rakas äiti, niin minulla ei ole oikeutta sanoa; minä olisin päättänyt, jos minulla olisi siitä mitään hyötyä; mutta koska minä vain saisin rukkaset, niin minä olen päättänyt unhottaa kaikki tyyni, jos vain voin."
"Entä jos ette voi?"
"Kaikella on rajansa, äiti; kun hevonen pannaan vetämään liian raskasta kuormaa, kaatuu se, ja kun härkä ei saa syödäksensä, kuolee se."
"Ettäkö te kuolisitte, jos ette onnistu? Herra varjelkoon, Germain. Minusta ei ole hyvä, että sellainen mies kuin te, puhutte tuollaisista, sillä jos te kerran sitä sanotte, niin te sitä ajattelettekin. Teillä on luja tahto ja heikkous onkin vaarallinen voimakkailla miehillä. Kas niin, olkaa nyt rohkea. En minä käsitä, mitenkä supi köyhä tyttö, jolle teidän tarjouksenne on suuri kunnia, voisi antaa teille rukkaset."
"Mutta niin se kuitenkin on, hän ei huoli minusta."
"Ja mitä hän sanoo syyksi?"
"Että te aina olette tehneet hänelle paljon hyvää, että hän ja äitinsä ovat teille suuressa kiitollisuuden velassa ja että hän ei tahdo tehdä vastoin teidän mieltänne eikä estää minua ottamasta rikasta vaimoa."