Tämä ystäväni sanoi kahdesti tavanneensa noita yö-pesijöitä, joista hän puhui ainoastaan kauhistuksella ja semmoisella tavalla, että se väristytti hänen kuulijoitansa.
Eräänä iltana noin yhdentoista aikana näki hän käydessään ihanaa polkua, joka mutkistelee pitkin Urmont'in onkilon epätasaista reunaa, lähteen reunalla eukon, joka ääneti hieroi ja väänsi vaatteita.
Vaikka tuo kaunis lähde oli pahassa maineessa, niin hän ei siinä ymmärtänyt ajatella mitään ylen-luonnollista, vaan virkkoi eukolle:
— Myöhäseen te pesettekin, hyvä muori!
Eukko ei vastannut mitään. Hän luuli häntä kuuroksi ja lähestyi. Kuu paistoi kirkkaasti ja lähde loisti kuin kuvastin, Hän näki selvästi eukon kasvot, jotka olivat hänelle ihan oudot ja tämä kummastutti häntä, koska hän sekä maanviljelijänä että metsästäjänä ja matkustavaisena oli kulkenut ylt'ympäri tätä seutua ja tunsi jok'ainoan ihmisen monen peninkulman piirin sisällä.
Itse hän seuraavalla tavalla puhui minulle tunteistansa nähdessään tuota kummallisesti myöhistynyttä pesu-akkaa.
— Minä en ensinkään muistanut tuota tarua, ennenkuin vaimo jo oli kadonnut näkyvistäni, enkä edeltäpäinkään sitä ajatellut. En sitä edes uskonutkaan enkä lähestyessäni siis tietänyt häntä kammoksua. Mutta tultuani aivan hänen ääreensä, hänen äänettömyytensä ja väliä-pitämättömyytensä häntä lähestyvän matkustajan suhteen osoittivat hänen olevan ihmiskunnalle peräti outo olento. Sillä, jos vanhuus oli vienyt häneltä kuulon ja näön, niin kuinka hän sitte aivan yksin tällä myöhäisellä ajalla olisi tullut kaukaa pesemään vaatteita tämän jäätyneen lähteen reunalle, jossa hän niin uutterasti ja tehokkaasti toimitti työtään?
— Ainakin se oli merkillistä; mutta minun omat tunteeni kummastuttivat minua vielä enemmän. Minä en huomannut itsessäni mitään pelkoa, ainoastaan suurta inhoa ja kauhistusta.
— Minä menin tieheni eikä hän kääntänyt päätänsäkään. Vasta kotiin tultuani, tulin minä yö-pesijöitä ajatelleeksi ja silloin minua suuresti rupesi peloittamaan, sen minä suoraan tunnustan; eikä mikään maailmassa silloin olisi voinut pakoittaa minua käymään samaa tietä takaisin.
Toisen kerran sama ystäväni kello kahden aikaan aamulla kulki likellä Themet'in lammikoita. Hän palasi Linieres'tä, jossa hän, kuten vakuutti, ei ollut syönyt eikä juonut, jota minä kuitenkaan en voi taata. Hän ajoi yksin rattaissaan ja hänen koiransa seurasi häntä. Koska hevonen oli väsynyt, niin hän vastamäessä nousi kävelemään ja näki silloin tien ohessa kolme vaimoa, jotka ojan partaalla mitään puhumatta suurella nopeudella hieroivat, kurikoitsivat ja väänsivät vaatteita. Haukkumatta hänen koiransa likisti itseään häntä vastaan ja itse hän kulki ohitse sen enempää niihin katsomatta.