Tämä vasta kummastutti Marttia, joka kuuli nimiteltävän kaikki eläimensä, vaikka kuuluisa puukenkäin tekijä ei koskaan ollut meidän tienoillamme käynyt.
— Palatkaa kotianne, hän sanoi, ja te löydätte kipeän härkänne terveenä ja jalkeneella. Mutta ikävä kyllä, sen vetokumppani, Ruskea, joka lähteissänne oli ihan terve, on teidän kotiin ehdittyänne jo kuollut.
— Ettekö voisi sitä estää? kysyi Martti.
— En, se on liian myöhäistä. Varmaankin tuo paha eläin on käynyt teillä?
— Niin onkin. Ettekö taitaisi neuvoa minulle jotain keinoa pelastaa karjaani sen pahasta vaikutuksesta?
— Kaiketikin! vastasi tietäjä; mutta tarpeellista on, että minä käyn teillä.
He tulivat siis molemmat ratsastaen; koska minä siihen aikaan palvelin talossa renkinä, kuulin minä Martin tullessaan kysyvän:
— Te olette siis tänä aamuna kuopanneet Ruskean?
— Niinpä onnettomasti on käynyt, hyvä isäntä; mutta kuinka te sen tiedätte?
— Ja Kaljupää kai jo syö hyvällä halulla.