Kaikki oli ihan niin kuin puukenkäin-tekijä oli sanonut. Kipeä härkä oli parantunut, sen vetokumppani, jossa isännän lähtiessä ei havaittu mitään kipua, oli kuollut ja kuopattu.
Martti, nähdessään kuinka taitava kenkäin-tekijä oli, piti hänet luonansa viikon päivät ja oppi häneltä noitumisen. He eivät öinä ensinkään maanneet, vaan kulkivat pelloilla sekä teillä ja sieltä kuului outoja ääniä ja ilettävää jylinää.
Päivällä tietäjä vei meidät kaikki härkien aituukseen ja näytti meille mikä oli ollut syynä niiden tauteihin. Se oli rupisammakko, jonka tuo paholainen, joka oli ilmestynyt vintti-koiran hahmossa, oli varastanut myrkky- ja loihto-keinoilla ja kätkenyt mättään alle. Ja kun sitte härät kulkivat siitä ohitse, niin rupesivat ne läähättämään ja laihtumaan.
Silloin Martti tuli varsin oppineeksi, niinkuin jokainen tietää. Hänellä kävi maakunnan parhaat miehet opissa ja tautien vaivassa tultiin koko seudussa häneltä neuvoa pyytämään. Sillä tavalla, eikä muulla, hän on voinut maksaa teille vuokransa sekä toipua niistä vahingoista, jotka paholainen oli hänelle tuottanut.
Vaan Martilla oli harmia vaimostansa, joka ei ensinkään olisi sallinut miehensä antautua tietäjäksi ja siitä syystä tylysti kohteli kuuluisaa kengäntekijää. Eräänä päivänä tämä lähti tiehensä, sanoen Martille:
— Jos meidän yhteinen asiamme menehtyy, niin minä huomen-aamulla annan teille siitä tiedon, tavalla, jonka te yksin ymmärrätte.
— Ja tosiaankin; seuraavana aamuna, kun me kaikki olimme suuruksella, tuli semmoinen tuulen puuska, että se täristytti koko rakennusta ja musta kukko lensi huoneesen sekä syöksyi tuleen, jossa yhdessä silmänräpäyksessä paloi tuhaksi.
— Emäntä olisi pelastanut kukon, mutta Martti tarttui hänen kasivarteensa sanoen:
— Älä siihen satu!
— Ja vaimo hämmästyneenä jäi siihen seisomaan.