— Samoin toisen kerran kun kengäntekijä oli siellä ja emäntä oli lehmiä lypsämässä, muuttui maito ihan mustaksi, jotta se oli pois kaadettava. Silloin hän itki ja kirosi kengäntekijää. Mutta miehensä sanoi hänelle:
— Älä häntä vihaa ja kun hän toisten tulee, niin tarjoo hänelle maitoa, juustoa ja kaikkea mitä talossa on.
— Ja sitä hän siitä lähin suurella pelvolla ja kohteliaisuudella tekikin.
— Sillä kamala iso-eläin on saatu karja-talosta pois karkoitetuksi niinkun myös "päätön mies", jonka nähtiin kuljeskelevan Bernenil'in tien syrjässä, ja vieläpä "aasin-ajokin", joka niin usein lentää kiidätti talon ylitse.
Mutta Martti on tullut sangen kivuloiseksi tuota kaikkea kärsiessänsä. Tontut ovat usein häntä hosuneet ja nostelleet päästä niin että hän on kadottanut toista kymmentä hattua eli lakkia. Ja sen lisäksi hänen on usein ollut silmät kipeinä, siitä syystä, näetsen että tulipallo kerran hänen matkustaessansa putosi hänen eteensä tamman kaulalle.
KIVI-MIEHET.
Kerrotaan, että muutamat aaveet kivimiesten tyhmää rotua huutavat myöhäisille kulkijoille: Tahdotteko käsiä? Tahdotteko käsiä? Jos matkustaja on niin mieletön, että vastaa niille: tahdon, niin ne jatkavat: Anna sinä meille jalkasi! Ja koska ne ovat velhoja, niin ne voivat häntä pidättää siinä niin kauvan kuin ikään tahtovat. Eräällä älykkäällä miehellä, joka säikähdyksestä oli kaatunut selälleen oli sen verran mielen malttia, että osasi niille vastata: Ota vaan jalkani, jos tahdot, ne ovat kuolleet. — Tontut eivät tietäneet tuohon mitään vastata ja mies pelastui niiden lumouksesta.
Maurice Sand.
Siinä osassa Indre'ä, joka rajoillansa koskee Creuse'en, muuttuu luonto toisennäköiseksi, laaksot käyvät syvemmiksi, ylängöt kohoavat, kasvullisuus kuivuu, virrat juoksevat koskina ja kallioissa on jyrkät vierut. Kuitenkin tarinat ja kansanluulot ovat harvinaisemmat tässä vuorimaassa kuin alanko-maissa; vaan ne, joita siellä kerrotaan, ovat tavallisesti surullista laatua ja, paitsi Gargantuassa, siellä ei tavata tuota Berryläistä leikillisyyttä, joka usein pilkalla höystää kummitus-maailman kauhuja.
Minä tulin Gargantuaa maininneeksi ja tässä tilaisuudessa kysyisin oppineilta, eikö ennen kirjan [kirjaksi Rabelais'n aikalaiset luullakseni kutsuivat tätä aikakautensa ainoata suurta, tieteellistä tuotetta, jonka yleisö niin äärettömällä innolla vastaan otti] julkaisemista maaseuduissa kerrottu jotakuta kansanmielistä tarua Gargantuasta, jonka tuo mainio pilkka-runoilija oli ominut, samoin kuin Goethe käytti "Faust"-tarun ja Molière "Komentajan muoto-kuva" -nimisen tarun. Tämä puheparsi, jonka Rabelais'n aikalaisten innostus synnytti, oliko se ainoastaan ylenpalttisen ihastuksen osoitus, vaan eikö se samalla selvään ilmoittanut eroitusta loistavan runon ja hämärän tarun välillä. Ihmis-sudet, jotka Perrault uudestaan toi esiin, ovat tietysti samaa jättiläis-rotua, joilta keski-ajan ritarit yhdellä iskulla halkaisivat pään. Eikö Gargantua liene samaa sukua kuin ne ja eiköhän Pantagruel'in tekijä ole löytänyt tuota nimeä muiden kansantajuisten satusankarien joukosta, jotka tänään ovat unohduksiin joutuneet, ikäänkuin niitä ei olisi ollut olemassakaan muuta kuin esi-isiemme ilta-seurojen tarinoissa?