Tässä osassa Berry'ä kuolleet hyvin usein käyvät vieraisilla ja harvapa se talo, jossa kiirastulessa olevia sieluja ei joskus ole käynyt. Ja Creuse virta, joka on mustan näköinen ja vuolas muutamissa syvissä paikoissa, missä se juoksee ilman esteitä, vie muassansa hukkuneiden ihmisten vaikeroitsevia henkiä. Yön aikana saapi täällä kuulla sydäntä särkeviä huutoja. Hukkuneet, näet sen, tällä tavalla valittavat anoen eläväin esi-rukouksia.

Toisissa paikoissa vesi paasien välissä vaahtoisena pauhaa ja siinä ihmiset luulevat kuulevansa ijankaikkiseen kadotukseen tuomittujen kirouksia.

Ranskalainen sana "retournant" käytetään aaveina kulkevista kuolleista, mutta vanhat eukot vakuuttavat, että omasta tahdostaan hukkuneiden eli itsemurhaajain sielut ovat tuomitut ijankaikkisesti vääntelemään ("de retourner") noita isoja kiviä, jotka sulkevat virran uoman. Keskellä erästä la Creuse'n koskea on yksi noista mustista kallioista aivan karille sattuneen veneen näköinen niin että kaukaa katsoen voisi sitä siksi luulla. Sekin on noita kirottujen henkien vääntämiä kiviä; sanotaan sen olevan alapuolelta valkoisen ja että tuomitut henget ovat kaukaa tuoneet sen tänne.

Epäilemättä tarkoittavat nämä tarut niitä surkeita tapaturmia, joita paisunta-sateiden äkkinäiset ja hirmuiset vedentulvat ovat matkaansaattaneet. Vuonna 1845 paisutti kaato-sade niin äkkiä la Creuse'n hetteitä lähteen-suonia, että virran vesi, joka tällä paikkaa on kauhean väkevä, nousi, kuten sanotaan, enemmän kuin viisikymmentä kyynärää, vieden muassansa kokonaisen sen rannoilta hiljan hakatun metsän. Lähestyessään seudun ainoaa siltaa seisahtui tämä matkustavainen metsä, jyrkkien rantojen välissä puristettuna, pariksi tunniksi ja kasaantui siihen vielä huoneiden kattoja, veneitä, aidaksia ja kaikellaista muuta vesi-romua; niin että lapset, jotka eivät ole pelkurimaisia, kävelivät kuivin jaloin toisesta rannasta toiseen tällä kelluvalla kasalla, jonka alla aallot kuohuivat. Yht'äkkiä lähti se sitten liikkeelle ja syöksyi eteenpäin vieden muassaan sillan, joka vähän aikaa oli sitä vastustanut, ja hävittäen matkallansa kaikkea: huoneita, karjalaumoja, viljelyksiä ja ohitse kulkevia ihmisiä.

Ei kuitenkaan tämän onnettoman kohtauksen muisto yksistään ole täyttänyt tuon kauhean virran rantoja ja saaria kiirastulessa olevilla sieluilla. Siihen yhtyy vielä hämärä-sekainen taru muutamasta tappelusta salakulettajien ja suola-tulli-väestön välillä, joka olisi tapahtunut siihen aikaan, jolloin korkeilla herroilla ja kauppiailla oli tapana itse saattaa tullaamattomilla suoloilla sälytettyjä hevois-aasiansa pitkin tämän maakunnan jyrkkiä polkuja. Berry'n historia ei puhu mitään tästä tappeluksesta. Vanhat talonpojat ovat kuulleet isiensä sitä kertovan ja nämä taas ovat kuulleet sen isoisiltään. Sanotaan että paljon ihmisiä tuossa taistelussa tapettiin ja heitettiin kallioilta Creuse-virtaan. Sentähden kuullankin ääniä, joita ei kukaan tunne, lakkaamatta huutavan:

Suolaa! Suolaa!

Kun seudun aasit kuulevat tämän huudon, niin ne heti, korvat taaksepäin käännettyinä ja häntä jalkain välissä riippuen, juoksevat ikäänkuin pahahenki ajaisi niitä takaa.

Samassa seudussa ilmautuu tuon tuostakin huhu isosta käärmeestä. Vuorenloukoissa elää tuhansittain kyykäärmeitä, joista ei kukaan pidä väliä, kosk'ei niiden sanota milloinkaan tehneen pahaa ihmisille. Mutta seitsen-sylinen käärme, jolla muka on ihmisen pää on ainoa, jota kammotaan. Luultavasti on se sama käärme, joka ennen muinoin Chateaubrun'in ison tontin vankikopissa söi kolme vankia.

Sittemmin on se useampia kertoja ilmestynyt, ja vuonna 1857 tuli koko maakunta liikkeelle, kun paimentyttö oli pensaassa sen nähnyt. Kuudettakymmentä miestä oli sitä etsimässä; mutta niinkuin tavallisesti, ei mitään nytkään löydetty.

EP-NELL'IN TONTTU.