— Mitä siinä suuttuneina istutte, koska voisitte käyttää yön yksinäisyyttä hyväksenne. Hulluja te olette kun vielä viikon odotatte ennenkuin uskallatte vapaasti rakastella toisianne.
Tiedättekö mikä hulluus avioliitto on? Se on työnteko, vaiva, riidat, suru lapsista ja leivättömät päivät. Käyttäkää siis tilaisuus, viattomat kuin olette! Jo kolmantena päivänä häitten jälkeen te itkette, ell'ette tappele! Näittehän jo miten kävi, kun tulevaisuudesta ja talouden hoidosta rupesitte keskustelemaan, että heti toisiinsa suutuitte! Elämä on mitätöntä ja viheliäistä, älkää muuta luulkokaan; sitä nauttiaksemme meidän tulee unhottaa velvollisuuksiamme ja huvittaa itseämme vapaasti. Lempikää siis toistanne ja käyttäkää nykyistä hetkeä, sillä sitä ette voi saada takasin ja naituanne te ette saa tuta muuta kun sortamista ja tappelusta ja nuoruuden kukkasista teille jää jälelle ainoastaan piikit ja karvaat hedelmät.
Jeanne ja Pierre olivat hyvin peloissaan. He pitivät toisiansa kädestä ja likistellen itseänsä toinen toiseensa, he eivät uskaltaneet hengittääkään. Jeanne ei ymmärtänyt mitä tuo paha ääni puhui hänelle. Sanat soivat hänen korviinsa ikäänkuin joku hullu perkeleen messu, mutta Pierre, joka oli enemmän kokenut, kuunteli ehkä peloissaan ja ymmärsi melkein kaikki.
— Ääni on ruma, sanoi hän, siinä me olemme samaa mieltä, mutta sanat eivät ensinkään ole hulluja ja jos minua uskoisit, niin sinäkin niitä kuuntelisit.
— Minä en ollenkaan huoli ovatko sanat rumat vai kauniit, vastasi Jeanne. Ne peljättävät minua, vaikka en niistä mitään ymmärrä. Täällä on joku, joka tekee meistä pilkkaa, kun kahden kesken olemme jääneet tänne sopimattomalla ajalla. Menkäämme heti täältä pois. Tuo olento tuolla, olkoon se elävä tai kuollut, ei tarkoita meille muuta kuin pahaa.
— Eihän toki; hyvääpä se meille tarkoittaa, koska se säälii tulevaa kohtaloamme, ja jos sinä yrittäisit oikein ymmärtää mitä se sanoo —
Ja Pierre, joka tunsi miten piru häntä kiusasi, tahtoi estää Jeannea pois menemästä ja paha henki jo hetken luuli olevansa voitolla.
Mutta noille pahoille hengille ei ole sallittu oman mielensä mukaan vahingoittaa hyviä kristityitä. Irstainen munkki, kun huomasi, että Pierren omatunto harhaantui, niin yritti hän yhä voittaa hänen sieluansa, ja rupesi karkealla äänellään laulamaan:
— Tulkaa, tulkaa, lapsukaiseni! Tässä ei tarvita vihkiäisiä, ei vaksi-kynttilöitä eikä vieraita miehiä. Jos pappia olette vailla, niin kyllä minä osaan oikeat sanat lausua. Laskekaa polvillenne eteeni, niin saatte Belsebubin siunauksen.
Näin sanoen, nosti munkki ylös vedestä suurta, musta-päähineellä peitettyä päätänsä.