Paimen-raukalla oli paljon huolta tämän asian tähden, josta hän ei yhtään ymmärtänyt ja joka hänen pahaksi onnekseen seuraavana aamuna taas uudistui, ehkä toisella tavalla.
Tällä kertaa oli hän näkevinään vanhan uhkean hopeasarvisen vuohen, joka houkutteli lampaita ja jota ne seurasivat ikäänkuin kilit hyppien ympäri suurta nevaa. Hän näki koiransa paimeniksi muuttuneina ja itsensä pukiksi, jota nuo paimenet pakoittivat juoksemaan.
Samaten kuin edellisenäkin päivänä, hän nytkin auringon noustessa seisahtui ja huomasi taas nuo valkoset liekkiöt, jotka jo ennenkin olivat häntä vietelleet. Hän palasi kotiinsa ja tapasi kaikki lampaansa sekä koiransa levossa paikoillansa. Väsymyksestä nääntymäisillään vaipui hän uneen ja nousi myöhäseen, luki lampaansa ja näki, että taas oli yksi kadonnut.
Tällä kertaa hän oitis riensi lammelle, jossa yksi lammas juurikään oli hukkumaisillaan. Hän veti sen vedestä, mutta se oli liian myöhäistä eikä se enään kelvannut muuksi kuin nyljettäväksi.
Tuo ilkeä vastahakoisuus oli jo kestänyt kahdeksan vuorokautta. Kahdeksan elävää puuttui laumasta ja paimen — joko hän sitte nukkuessansa todellakin juoksi niinkuin unessa kävijä ainakin tahi ainoastaan kuumeen hourauksissa luuli noin rientelevänsä — tunsi itsensä niin hermottomaksi ja kipeäksi, että pelkäsi pian kuolevansa.
Muuan vanha, kaiketi viisas paimen, jolle hän vaivojansa kertoi, sanoi hänelle:
— Ei liene muuta neuvoa, veikkoseni, kuin ettäs nait tuon akan, taikka sinä menetät paikkasi. Minä olen kuullut tuosta hopeasarvi-vuohesta puhuttavan, kuinka se vaivasi erästä paimenta niin, että hän murheesta sairastui ja kuoli. Siitäpä syystä minä en koskaan ole pitänyt minkäänlaista yhteyttä noiden liekkiöiden kanssa, vaikka ne ehkä olisivat saattaneet minua hyödyttää ja vaikka minä kyllä olen nähnyt niiden tanssivan lammastarhani ulkopuolella kauniitten, nuorten naisten haamuissa.
— Ehkäpä taitaisitte neuvoa minulle jotain vaihtokeinoa, jonka avulla pääsisin tästä vapaaksi? kysyi Andre vallan alakuloisena.
— Minä olen kuullut kerrottavan, vastasi vanhus, että se, joka voisi saada tuon ilkeän vuohen parran ajetuksi, sen jälkeen voisi mielensä mukaan hallita sitä; mutta se kuuluu olevan sangen vaarallinen yritys, sillä jos yhden ainoankin karvan jätät ajamatta, niin vuohi saa voimansa takasin ja vääntää sinulta niskat poikki.
— Toden totta, tekisipä minun mieli tuota keinoa koittaa, vastasi Andre; sillä minulle on yhdentekevä, jos minä menettäisinkin henkeni, koska kuitenkin nytkin riudun riutumistani.